– Talousarvioesitys pohjautuu valtiovarainministeriön uuteen suhdanne-ennusteeseen, joka kuitenkin julkaistaan vasta 15. syyskuuta. Esitysten arviointi on vaikeaa, jos suhdanne-ennustetta ei kerrota, vaikka se on jo tiedossa, Juha Sipilä kirjoittaa.
Hänen mielestään budjettiesitys ei kuitenkaan sisällä suuressa kuvassa yllätyksiä mutta ei myöskään tarjoa keinoja työllisyyden paranemiselle.
– Nopeita ratkaisuja olisivat työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytysten parantaminen sekä työllistävän kotimaisen energian lisääminen venäläisen kivihiilen polton sijaan. Energiapolitiikan suunnan muutoksella olisi suuri työllistävä vaikutus, Sipilä sanoo.
Hänen mielestään yllättävää oli yritysten sukupolvenvaihdosten vaikeuttaminen edelleen pääoma- sekä perintö- ja lahjaveroa korottamalla.
– Yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamiseen tulisi saada nopeasti ratkaisu, muuten sinivalkoinen kasvollinen yrityksen omistaja käy entistä harvinaisemmaksi Suomessa, Sipilä kirjoittaa.
Valtion velanoton arvellaan pienenevän, mikä olisi Sipilä mielestä hyvä asia.
– Arvioinnissa unohtuu kuitenkin se tosiasia, että velanottoa hillitään valtion yhtiöiden myynnillä sekä voitonjaon kasvattamisella. Kun vuosille 2014-2015 ajoittuvat valtion omaisuutta pienentävät toimet toteutuvat pääasiassa ensi vuonna, nettovelka kasvaa lähemmäs kuudella miljardilla eurolla 4,5 miljardin sijaan, Sipilä laskee.
Valtionyhtiöiden myyntitulot pitäisi hänen mielestään käyttää uusien työpaikkojen synnyttämiseen.
Rakenteellisiin ongelmiin tarjotaan nyt pääasiassa suhdannepoliittisia toimia, mitkä eivät auta pitkällä tähtäimellä uuden työn syntymiseen.
Oppivelvollisuusiän nostamisesta luopuminen oli Sipilän mielestä oikea päätös. Lapsilisien leikkauksesta Sipilä olisi luopunut.