Verkkouutiset kertoi tiistaina laskelmista hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta, jotka ovat osa valtiosihteeri Martti Hetemäen johdolla virkamiestyönä valmisteltua pohjaesitystä.
Laaninen toteaa, että aineiston perusteella kotihoidon tuen leikkaus on ainoa hallituksen päätös, jonka vaikutuksista on olemassa edes osittaisia laskelmia.
– Nämäkään tiedot eivät vastaa tärkeimpään kysymykseen: kuinka paljon leikkaus kuroo umpeen talouden kestävyysvajetta. Työllisyysvaikutuksetkin ovat epävarmoja tilanteessa, jossa Suomessa on jo yli 300 000 työtöntä ja lisää työttömiä tulee päivittäin, hän sanoi sunnuntaina Iitissä.
Muista perheenperustamisiässä oleviin, nuoriin, työttömiin ja asuntomarkkinoihin kohdistuvista päätöksistä ei ole esitetty lainkaan laskelmia.
– Käytännössä olemme siis edelleen niiden varsin ylimalkaisten arvioiden varassa, jotka hallitus esitti rakennepäätöksissään, Laaninen summaa.
Hän toteaa, että päätökset on valmisteltava huolellisesti, niiden vaikutukset on arvioitava riippumattomasti ja niistä on pystyttävä käymään laaja keskustelu.
– Rakennepaketti on avattava kokonaisuudessaan laskelmineen kansalaisten arvioitavaksi, Laaninen vaatii.