Keskustan puoluesihteeri perää oppositiota vastuunkantoon

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska patistaa oppositiota osallistumaan vastuunkantoon ja uudistusten toteuttamiseen kuntakentällä, sekä lopettamaan puheet säästöjen ja uudistusten perumisesta.

– Paikallisessa päätöksenteossa myös eduskunnan oppositiopuolueiden täytyy kantaa vastuunsa. Kunnissa ja maakunnissa uudistukset on vietävä maaliin yhdessä valmistellen ja yhdessä toteuttaen, Jouni Ovaska totesi.

Ovaska muistuttaa, että kaikilla nykyisillä oppositiopuolueilla oli viime vaalikaudella hallituksessa mahdollisuus viedä sote-uudistus maaliin.

– SDP:llä oli sote-uudistuksen vastuuministerin salkku. Antti Rinne johti valtiovarainministeriötä. Tehtävässä epäonnistuneet oppositiopuolueet tarjoavat nyt vaihtoehtojen sijaan vain paluuta lähtöruutuun. Keskustan tapa toimia on toisenlainen, hän sanoi.

– ”Siis voi tätä käsienpesua, tätä jälkiviisautta, tätä oman rinnan röyhistelyä, tätä populismia”, voisi joku sanoa ex-pääministeri Paavo Lipposen (sd.) sanoin, Ovaska siteeraa.

Jouni Ovaskan mukaan tulevien kuntavaalien merkitys on suuri.

– Esimerkiksi asumista, kouluja, sekä kuntalaisten työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevat päätökset ovat suuressa roolissa uusien valtuutettujen asialistalla, hän sanoo.

Ovaska huomautti, että uudet kunnat eivät ole sote- ja maakuntauudistuksen jakojäännöksiä.

– Ne ovat ihmisten arkipäivän palvelujen turvaajia ja yhä enemmän alueidensa elinvoiman edistäjiä ja asukkaidensa vaikutusmahdollisuuksien kehittäjiä.

Ovaska kertoi myös, että kansanvallan vahvistamiseksi keskusta esittää kuntavaalien äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen.

Mainos