Keskustan Pekkarinen: Eduskunnan Fennovoima-päätökset yksiselitteisen selviä

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarinen toivoo, että Fortum voisi täyttää Fennovoiman ydinvoimahankkeen kotimaiseen omistukseen liittyvän aukon.

Keskustan kansanedustaja Mauri Pekkarisen mukaan eduskunnan päätös aikatauluksi Fennovoiman rakennusluvan hakemiselle on yksiselitteisen selvä. Lupa on haettava 30. kesäkuuta mennessä. Päätös on kirjoitettu talousvaliokunnan mietintöön ja se tuli koko eduskunnan päätökseksi. Maan hallitus eikä asianomainen ministeriö voi poiketa aikataulusta.

– Yhtä selvää on se, että Fennovoiman kotimaisen omistuksen on oltava vähintään 60 prosenttia. Myös se on kirjattu kyseiseen päätökseen, Pekkarinen toteaa tiedotteessaan.

Pekkarinen toivoo, että Fortum voisi täyttää Fennovoiman kotimaisessa omistuksessa vielä olevan aukon. Fortumin päätös riippuu sen mahdollisuuksista suureen vesivoimaan Venäjällä.

– Ymmärrän hyvin, että asiassa onnistuminen on ratkaiseva Fortumin Fennovoima-halujen kanssa.

Pekkarisen mukaan Voimaosakeyhtiö SF:lla on toki jäljellä vielä muitakin mahdollisuuksia kotimaisen omistuksen varmistamiseksi.

– Toivoa sopii, että ainakin jokin niistä onnistuu. Mikäli omistuskysymys ei ratkea sanotussa aikataulussa, koko Fennovoiman hanke uhkaa kaatua. Se saattaisi merkitä loppua ydinvoiman lisärakentamiseen Suomeen. Uusiin ydinvoimahankkeisiin en näet usko.

– Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että Suomi ei likimainkaan saavuta 2030-luvulle tultaessa sähköomavaraisuutta. Bio-, tuuli- tai aurinkosähkö eivät riitä korvaamaan hiiltä, tuontisähköä eikä sähkön kulutuksen kasvua.

Pekkarisen mielestä omavaraisuustavoitteesta luopumista on mietittävä vielä kerran.

– Osa EU-maista jättäytyy yhdistyvien eurooppalaisten sähkömarkkinoiden varaan, osa ei. Suomen on harkittava tarkoin, kumpaan joukkoon se asettuu.

Mainos