– Nyt ei ole oikea hetki pienentää pk-yrittäjien kannusteita nostamalla niiden osinkoverotusta. Suomen kuntoon laittamiseksi tarvitsemme yrittäjiä, jotka ovat halukkaita ottamaan riskiä ja työllistämään muita, sanoo Olavi Ala-Nissilä.
Niin ikään Ala-Nissilä toteaa, että verotuksen tulee olla kannustavaa kaikille, mutta en kannata suurituloisimpien ansioverotuksen alentamista nyt tässä tilanteessa, jossa eriarvoisuus kasvaa ja monet taistelevat toimeentulostaan.
Yritysverotusta koskevaa linjausta Ala-Nissilä kiittää.
– Yritysverotus on kilpailukykyistä, mutta tarvitsemme lisää ennakoitavuutta. Verotuksen suhteen ei pidä tempoilla, jotta yritykset uskaltavat sijoittaa ja investoida Suomeen.
Ala-Nissilä vaatii verotuksen tiekarttaa, jolla määritetään Suomen verotukselle strategia tuleville vuosille pitkällä aikavälillä:
– Edessä on paljon muutospaineitta, johon on varauduttava. Kansainvälinen toimintaympäristö muuttuu ja kotimaassa uudistustarpeita tulevat aiheuttamaan esimerkiksi digitalisaatio, voimistuva kansainvälinen verokilpailu, kannustinloukut, työn muuttuminen sekä maakuntauudistus.
Lue myös: Petteri Orpo MTV:lle: Osinkoverotuksen muutokset eivät edistäisi kasvua ja työllisyyttä