Keskustan mukaan metsäpolitiikka ja sosiaaliturva on pidettävä kansallisena

Kansallisen edun puolustaminen ei estä EU:n yhteisen edun saavuttamista, totesi Eeva Kalli.
Keskustan kansanedustaja Eeva Kalli. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI
Keskustan kansanedustaja Eeva Kalli. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

– On tärkeää tunnistaa politiikka-alueet, joilla yhteinen sääntely on tarpeen. Sisämarkkinat ja kauppapolitiikka ovat näistä esimerkkejä, totesi keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli puolueensa ryhmäpuheenvuorossa keskustelussa valtioneuvoston selonteosta EU-politiikasta.

Yhtä tärkeää keskustan mukaan on kunnioittaa läheisyysperiaatetta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Eli sitä, että yhteistä sääntelyä tehdään vain silloin, kun se on tarpeellista ja vain siinä mitassa, kuin se on tarpeellista. Päätösvaltaa ei pidä siirtää Brysseliin asioissa, joissa se ei ole välttämätöntä.

Kallin mukaan esimerkkejä näistä ovat metsäpolitiikka ja sosiaaliturva, joihin ulottuvaa EU-sääntelyä on viime aikoina tavalla tai toisella esitetty.

– Metsäpolitiikka ja sosiaaliturva ovat kuitenkin asioita, jotka on syytä pitää visusti kansallisissa käsissä myös tulevaisuudessa. Keskusta on erittäin kriittinen komission esittämää uutta sosiaalirahastoa kohtaan. Niissä asioissa, joissa yhteistä sääntelyä tarvitaan, pitää tunnistaa kansalliset erityispiirteemme ja puolustaa Suomen etua.

Näitä ovat Kallin mukaan Suomen pohjoinen ilmasto, pitkät välimatkat ja sijaintimme kaukana keskeisistä markkinoista.

– Tähän liittyvät erityishuolet talvimerenkulusta ja kuljetuskustannuksista. Myös kannattavan ruoantuotannon turvaaminen sekä laajan energiapalettimme puolustaminen ovat esimerkkejä asioista, jotka edellyttävät vahvaa kansallista edunvalvontaa.

Myös keskustelu EU:n talouspolitiikan tulevaisuudesta on käynnistynyt.

Poimintoja videosisällöistämme

– Talous- ja rahaliiton kehittäminen paremmin toimivaksi on Suomen etujen mukaista, sillä menestyvä euroalue ja rahoitusjärjestelmän vakaus tukevat Suomen kasvua ja työllisyyttä, Kalli sanoi.

– Keskusteluun talouspolitiikan kehikon uudistamisesta on yhdistetty paitsi huoli velkakestävyydestä myös tarve ilmastotoimien rahoitukselle. Keskusta näkee, että tavoitteet ovat yhteensovitettavissa.

Kalli totesi, että yhteiskunnan digitalisaatio sekä uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvan bio- ja kiertotalouden rakentaminen ovat Suomelle valtava mahdollisuus.

– Ne ruokkivat suomalaista kasvua ja työtä. Tämä ei kuitenkaan edellytä jatkuvaa, kiihtyvää velkaantumista. Päinvastoin, julkista taloutta pitää saada ylisukupolvisesti kestävämmälle polulle, niin kansallisesti kuin EU:ssa. Velaksi ei voi loputtomiin elää.

Keskusta katsoo myös, että Euroopan unionin vahvistaminen turvallisuus- ja puolustusyhteisönä on maamme etu.

– Eurooppalaista kokonaisturvallisuutta kehittämällä pystymme vastaamaan monenlaisiin maanosaamme kohdistuviin haasteisiin, kuten kyber-, informaatio- ja hybridiuhkiin. Euroopan kriisinkestävyyden ja globaalin aseman vahvistaminen taloudessa, teknologiassa ja turvallisuudessa on jäsenmaiden ja unionin yhteinen tehtävä, Kalli sanoi.

Mainos