Keskustan Olavi Ala-Nissilän mukaan Suomen on murrosaikana huolehdittava ennen kahdesta asiasta. Ne ovat ”vakauden ja liennytyksen” ulkopolitiikka ja talouden ja työllisyyden laittaminen kuntoon.
– Näin voimme turvata suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin myös tulevaisuudessa, Ala-Nissilä totesi eduskunnassa keskiviikkona.
Hän piti keskustan eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta 2017–2020 käydyssä eduskuntakeskustelussa.
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisen ohjelman tärkeimpinä tehtävinä on Ala Nissilän mukaan ollut ja on työllisyyden parantaminen, palvelujen turvaaminen ja velkaantumisen lopettaminen.
– Vaikka meillä on edelleen ongelmia ratkaistavana, näissä isoissa asioissa on saatu ratkaisuja aikaan. Ennen kaikkea Suomella on vihdoin suunta.
Ala-Nissilä korosti puheessaan kilpailukykysopimuksen ja sote- ja maakuntauudistusten merkitystä.
– Sen on arvioitu luovan 35 000 – 45 000 työpaikkaa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja maakuntauudistus etenee. Sillä palvelut voidaan turvata tasa-arvoisesti koko maassa. Keväällä hallitus päätti neljän miljardin euron säästöistä tälle vaalikaudelle. Ne on tehtävä, jotta jokaiseen vastasyntyneen äitiyspakkaukseen ei tarvitse enää tulevaisuudessa laittaa mukaan 100 000 euron velkakirjaa vuosittaisesta lisävelasta.
– Kilpailukykysopimus on ollut ja on Suomen työllisyys- ja talouskäänteen edellytys. Se tuo kilpailukykyä ja lisää luottamusta, vakautta ja ennustettavuutta maamme taloudessa. Samalla sopimus osoitti, että Suomessa pystytään edelleen sopimaan.
Ala-Nissilä muistutti lisäksi, että ensi vuoden veronalennukset erityisesti työn verotuksen keventämiseksi voidaan nostaa 515 miljoonaan euroon, jos kilpailukykysopimukseen saadaan mukaan 90 prosenttia suomalaisista työntekijöistä.
Työllisyys tärkeintä
Olavi Ala-Nissilän mukaan talouden kasvua tukevat investoinnit on saatava liikkeelle nopeasti.
– Hallitus on päättänyt lähes kolmen miljardin euron panostuksista teihin, ratoihin ja muihin väyliin sekä tietoliikenneyhteyksiin. Liikennehankkeet elvyttävät taloutta, parantavat työllisyyttä ja turvaavat elämisen edellytyksiä koko maassa. Hankkeita on aloitettava mahdollisimman pian ja tarvittaessa aikaistettava.
Keskustan eduskuntaryhmä katsoo lisäksi, että työllisyyden parantamisen ja etenkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisen on oltava elokuun budjettiriihen ykkösasia.
Kolmanneksi Ala-Nissilä mainitsi pk-yritysten toimintaedellytysten kohentamisen.
– Yksi ratkaisu on yrittäjävähennys, jonka mahdollisimman etupainotteista toteutusta Keskusta esittää.
Olavi Ala-Nissilä nosti esiin myös maatalousyrittäjien tilanteen. Se on hänen mukaansa nyt erityisen vaikea.
– Keskusta edellyttää, että hallitus jatkaa maatalouden tukalan tilanteen helpottamista ja tekee kriisirahoituspäätöksen viipymättä ja viimeistään sen jälkeen, kun mahdolliset EU-ratkaisut tiedetään.