Keskustan Mikko Kärnä ehdottaa poliisin, rajavartiolaitoksen ja tullin yhteistyön lisäämistä

Kansanedustajan mukaan sisäisen turvallisuuden rahoitus hiipuu, minkä vuoksi sektorin palvelurakennetta on uudistettava.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kirjoittaa Uuden Suomen blogissa, että Suomi tarvitsee sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen lisäksi rakenneuudistuksen myös sisäisen turvallisuuden sektorilla. Palvelu-uudistus olisi Kärnän mukaan tehtävä niin, että erilaiset sisäisen turvallisuuden palvelut sovitetaan yhteen ja sovitetaan niitä tarvittaessa myös ulkoisen turvallisuuden palveluihin.

‒ Voimme perustellusti kysyä, onko enää nykyaikana järkevää, että rajavartiomiehillä, poliiseilla ja tullimiehillä on kaikilla keskenään erilaiset toimivaltuudet? On tietysti selvää, että erikoistumista tarvitaan myös tulevaisuudessa, mutta jokaisen viranomaisen tulisi kyetä tarvittaessa hoitamaan vaikkapa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tehtäviä ilman erillisiä virka-apupyyntöjä, Kärnä sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa niin poliisi kuin rajavartiolaitoskin joutuvat supistamaan tulevan vuoden budjetin johdosta toimintojaan, eikä tullinkaan tilanne ole kovin valoisa.

‒ Kaikki mainittujen laitosten asiantuntijat ovat kysyttäessä yksimielisiä siitä, että yhteistoiminnan syventämisellä ei voida saavuttaa enää taloudellisia hyötyjä. Tämä on varmasti osaltaan totta, mutta samalla se osoittaa jokaisen toimijan olevan syvällä omassa siilossaan ja sektorissaan, josta ei hevillä liikahdeta, Kärnä sanoo.

Hän kysyy, onko esimerkiksi järkevää, että jokainen sisäisen turvallisuuden viranomainen pyörittää omaa erillistä hallintoaan,

Mainos - sisältö jatkuu alla

‒ Tai voitaisiinko vaikkapa rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta toteuttaa kustannustehokkaammin tekemällä nykyistä syvempää yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa? 

Kärnän mukaan kehitysmahdollisuuksia on paljon, eikä kaikkia ole missään vaiheessa selvitetty kattavasti.

– Meidän tulisikin nyt nopeasti käynnistää selvitys sisäisen turvallisuuden palvelurakennekokonaisuuden uudistamisesta ja käydä rohkeasti läpi kaikki keinot, joilla asiakkaalle, kansalaiselle, voidaan tuottaa paremmat palvelut nykyistä kustannustehokkaammin. Rahat ovat lopussa ja innovatiivisia keinoja resurssipulan taklaamiseksi tarvitaan, Kärnä sanoo.

Mainos