Keskustan mielestä Suomeen tarvitaan seutukaupunkiohjelma

Keskustan eduskuntaryhmä tukee selvitysmies Antti Rantakokon torstaina julkaistun seutukaupunkiselvityksen esityksiä.

– Seutukaupunkien tärkeä merkitys osana tasapainoisesti kehittyvää Suomea on tunnustettava. Suomeen tarvitaan seutukaupunkiohjelma ja sen toteuttamiseen tarvittava rahoitus, sanoo keskustan eduskuntaryhmä tiedotteessaan.

Keskusta korostaa, että seutukaupungit ovat nyt ja tulevaisuudessa Suomen teollisuuden kivijalka-alueita. Seutukaupungeissa sijaitsee muun muassa ulkomaanviennin kannalta tärkeää raskasta teollisuutta sekä monipuolista pienempää yritystoimintaa.

Keskustan mielestä seutukaupunkiohjelma osana tasapainoisesti kehittyvää Suomea mahdollistaisi osaltaan nykyistä monimuotoisemman talouden kasvun ja seutukaupunkien elinvoimaisuuden jatkumisen.

– Kansainvälisessä vertailussa Suomen erityispiirteenä ovat nyt ja tulevaisuudessa pienet ja ketterät paikallisyhteisöt, jotka sijaitsevat runsaiden luonnonvarojen äärellä. Seutukaupungit ovat elävän maaseudun runko palveluineen.

Keskustan mukaan seutukaupunkien näkökulmasta ratkaisuja tarvitaan tulevaisuudessa erityisesti liikenneyhteyksien kehittämiseen, osaamista ja sen täydentämistä palveleviin joustavampiin koulutusmahdollisuuksiin, palvelujen turvaamiseen sekä työvoiman liikkuvuuden edistämiseen.

Keskustan eduskuntaryhmä sanoutuu irti alueiden vastakkainasettelusta.

– Suomen menestys tulevaisuudessa mitataan sillä, kuinka hyvin kaupungit, seutukaupungit ja maaseutu kykenevät tekemään keskinäistä yhteistyötä toisiaan vahvistamalla. Tavoitteena on luoda yhteistyöverkostoja niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Niin ikään keskustan eduskuntaryhmä tähdentää, että sote- ja maakuntauudistus ei ole, eikä siitä saa tehdä uhkaa seutukaupungeille eikä muillekaan kunnille.

Lue myös: Seutukaupunkien elinvoimaa tukemaan tarvitaan monimuotoista kaupunkipolitiikkaa

Mainos