Keskustan Markus Lohi: Suomi siirtyy ryminällä työllistävään biotalouteen

Kansanedustajan mukaan on tärkeää, että Suomi ottaa jättimäisen harppauksen kohti uusiutuvien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvaa biotaloutta.

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi luonnehtii hallituksen ilmasto- ja energiastrategiaa historialliseksi ratkaisuksi ja katsoo Suomen siirtyvän ryminällä työllistävään biotalouteen.

– Suomi pystyy uskottavalla tavalla hoitamaan EU:n ilmastopolitiikan ja kansainvälisten sopimusten velvoitteensa. Maassamme käytetään edelleen tuntuva määrä tuontiöljyä, kivihiiltä ja maakaasua, joista valtaosa tulee Venäjältä. Ratkaisun myötä kivihiilen käytöstä luovutaan kokonaan, ja tuontiöljyn käyttö puolitetaan, Lohi toteaa tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lohen mukaan tässä talous- ja työllisyystilanteessa on vähintään yhtä tärkeää, että samalla pystytään ottamaan jättimäinen harppaus kohti kotimaisten, uusiutuvien luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen perustuvaa biotaloutta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Biotalous työllistää koko maassa. Tarvitsemme Suomeen nimenomaan lisää työpaikkoja. Yksi ratkaisu biotalouden edistämiseksi on, että yhdistetyssä sähkön ja lämmön tuotannossa etusijalla on tulevaisuudessa metsähake sekä metsäteollisuuden sivuvirrat, myös kuori ja puu.

Lohi huomauttaa, että viime aikojen myönteiset investointiuutiset laivatilauksista alkaen ovat kohdistuneet ensisijaisesti länsirannikolle. Suomessa on kuitenkin vireillä useita suunnitelmia biotalouden investoinneista, jotka kohdistuisivat myös muualle maahan, etenkin Pohjois- ja Itä-Suomeen.

– Pidän erittäin tärkeänä, että ilmasto- ja energiastrategian toteutus hoidetaan siten, että nämä suunnitellut investoinnit voivat toteutua ja että saamme laajemminkin työllistävät investoinnit ennen muuta pienissä ja keskisuurissa yrityksissä toden teolla liikkeelle. Investointien vauhdittaminen ja biotalouden edistäminen työllisyyden parantamiseksi ovat mielestäni myös hallituksen tulevan puoliväliriihen tärkeimpiä asioita.

Mainos