Keskustan Lintilä: Stubb ja Rinne ovat suomalaisille selityksen velkaa

Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä syyttää kokoomusta ja SDP:tä suomalaisten harhaanjohtamisesta.

Mika Lintilän mielestä on harhaanjohtamista väittää, että Alexander Stubbin hallituksen kasvu- ja työllisyyspaketti olisi suuruudeltaan 1,1 miljardia euroa.

– Todellisuudessa paketin vaikutukset yltävät vuodessa 340 miljoonaan euroon, Lintilä sanoo.

Luku 1,1 miljardia euroa on saatu laskemalla kasvu- ja työllisyyspaketin sisältäminen veronkiristysten perumisten ja investointihankkeiden menot neljältä kehyskauden vuodelta yhteen.

Lintilä huomauttaa, että vuoden 2015 osalta paketin koko on 288 miljoonaa euroa, ”ja siitäkin tämä hallitus voi käytännössä päättää vain vajaan neljän kuukauden osalta”.

Hänen mielestään suurin osa paketista on ”tyhjiä lupauksia seuraavan hallituksen puolesta”.

– Stubb ja Rinne ovat vähintään selityksen velkaa suomalaisille. Tällaiset toimintatavat eivät vastaa ainakaan Keskustan käsitystä avoimesta kansanvallasta.

– Päähallituspuolueet väheksyvät ylimielisesti myös eduskuntavaaleja ja sitä mahdollisuutta, että hallitus voi vaihtua. Taloudenhoidon näkökulmasta tällaiset toimintatavat tuovat mieleen lähinnä Kreikan. Kaikki tiedämme, mihin se on johtanut, Lintilä syyttää.

Mainos