Keskustan kansanedustaja ihmettelee nykyajan kulutustavaroiden nopeaa hajoamista

Petri Honkosen mukaan on käsittämätöntä, että nykyajan elektroniikka ei ole yhtä kestävää ja helposti korjattavaa kuin viime vuosituhannella valmistetut tuotteet.

Keskustan kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan jäsen Petri Honkonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen kestävämmän kuluttamisen puolesta. Honkonen on huolissaan siitä, että esimerkiksi kodinkoneet hajoavat muutamassa vuodessa eikä korjaaminen ole kannattavaa, vaan täytyy ostaa uusi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– On täysin käsittämätöntä, että viime vuosituhannella tehtiin kodinelektroniikkaa, joka oli kestävää ja helposti korjattavissa. Nykypäivänä tiskikone kestää hyvällä tuurilla viisi vuotta, Honkonen sanoo tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa myös EU:ssa on havahduttu ongelmaan ja alettu pohtia kriteereitä tuotteiden käyttöiälle ja kierrätettävyydelle. Ympäristövaikutuksia tulisi Honkosen mielestä tarkastella tuotteen koko elinkaaren ajalta.

– Kertakäyttökulttuuri on jo pitkään rasittanut sekä kuluttajien hermoja että taloutta. Kestävä kehitys koskee myös kuluttamista, ja asialle täytyy nyt tehdä jotain, Honkonen sanoo.

Mainos