Keskustan varapuheenjohtajaehdokas, kansanedustaja ja eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen sanoo tiedotteessaan, että suomalaiset lapset, nuoret ja perheet ovat vaarassa eriytyä yhä jyrkemmin hyvin- ja pahoinvoiviin. Heikkisen mukaan työttömyyden nujertaminen on perusta eriarvoistumisen torjumisessa. Lisäksi yhteiskunnan turvaverkkojen, kuten neuvoloiden, päiväkotien ja koulujen on Heikkisen mielestä tunnistettava perheiden tilanteet herkemmin.
‒ Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrän kasvua ei tule sallia. Meillä on oltava varaa helpompiin ja pehmeämpiin keinoihin kuin huostaanottoihin. Suomeen tarvitaan lisää perheiden kotiavun kaltaisia matalan kynnyksen palveluja.
Yhtenä ratkaisuna huono-osaisimpien lasten tukemiseksi Heikkinen esittää, että kesäsiirtoloita perustettaisiin Suomeen uudelleen. Samaa ehdotti vuoden opettajaksi valittu Maarit Korhonen Verkkouutisten blogissa äskettäin.
‒ Minusta tätä kannattaa ainakin vakavasti harkita – luonnollisesti tähän aikaan soveltaen, yhteiskunnassamme tapahtunut kehitys ja ennen muuta perheiden erilaiset tilanteet huomioiden, Heikkinen sanoo.
Kesäsiirtolat olivat muutama vuosikymmen sitten Suomessa laajaa ja lakisääteistä toimintaa. Tarkoitus oli alun perin, että myös pienituloisten lapsille annettaisiin mahdollisuus kesäajan mielekkääseen toimintaan ja lapsuuteen kuuluvaan yhteisöllisyyteen. Samalla lapset saatiin mukaan valvottuun ja kasvattavaan toimintaan.
‒ Tämän päivän kesäsiirtolaa voisi nimittää esimerkiksi lasten kesäyhteisöksi. Mukaan toiminnan järjestämiseen olisi syytä ottaa mukaan myös esimerkiksi eri järjestöt, joista moni tekee jo nyt arvokasta työtä suomalaisten lasten hyvinvoinnin eteen sekä niitä vanhempia, joiden oman perheen tilanne on taloudellisesti ja muutenkin parempi, Heikkinen sanoo.