Keskustan ex-puoluesihteeri IS:lle: Suhteet Putinin puolueeseen hoidettiin aina korkeimmalla tasolla

Jarmo Korhosen mukaan keskustan yhteistyö Venäjän valtapuolueen kanssa oli lämpimämpää kuin Matti Vanhanen antaa ymmärtää.

Keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoo Ilta-Sanomille matkustaneensa Moskovaan vuonna 2008, kun keskusta ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä hahmottelivat yhteistyösopimusta.

http://www.hs.fi/politiikka/a1418658072610 kertoi yhteistyösopimuksesta tässä. Sopimuksen ajatuksena oli edistää puolueiden välisen yhteistyön lisäksi myös Suomen ja EU:n Venäjän yhteistyötä. Keskustan työvaliokunta hyväksyi asiakirjan. Sitä ei kuitenkaan koskaan allekirjoitettu.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskustan silloinen puheenjohtaja ja pääministeri ja nykyinen puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo vaikuttaneensa siihen, ettei paperia allekirjoitettu. Hän luonnehtii sitä ”luonnottomaksi yhteistyöksi” ja sanoo pitäneensä ”mallia kirjallisista sopimuksista menneen maailman asiana”.

– En ollut kauhean ilahtunut enkä olisi nytkään, jos sama tulisi pöydälle, Vanhanen sanoo Ilta-Sanomille.

Vanhanen muistelee keskustan puoluedelegaation käyneen ”ainakin kerran” Putinin puolueen vieraana Moskovassa.

Jarmo Korhonen sanoo kuitenkin, että entisen puheenjohtajan ”muisti pätkii”. Korhosen mukaan yhteistyötä harjoitettiin Vanhasen vahvalla myötävaikutuksella.

Poimintoja videosisällöistämme

Venäläisten alkuperäinen sopimusehdotus ei sopinut keskustalle, eikä keskustan itsekään muotoileman version allekirjoittamista pidetty lopulta sopivana.

Korhosen mukaan yhteistyö kuitenkin jatkui. Puolueen varapuheenjohtajat Paula Lehtomäki ja Tuomo Puumala matkustivat samana syksynä Yhtenäisen Venäjän puoluekokoukseen. Korhosen mukaan ehdotus heidän lähettämisestään tuli Matti Vanhaselta. Paula Lehtomäki on Suomi-Venäjä-Seuran entinen puheenjohtaja.

Keskusta lähetti edustajia Putinin puolueen puoluekokoukseen seuraavanakin vuonna. Silloinen puoluesihteeri Timo Laaninen oli myös vuonna 2012 seuraamassa seremoniaa, jossa Vladimir Putin otti presidentinvirkansa takaisin Dmitri Medvdeviltä, joka puolestaan siirtyi Putinin paikalle pääministeriksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jarmo Korhonen kiistää Timo Laanisen Helsingin Sanomissa esittämän väitteen siitä, etteivät tapaamiset Putinin puolueen kanssa olleet korkeinta poliittista tasoa.

– Keskustan ja Yhtenäisen venäjän väliset suhteet hoidettiin aina korkeimmalla mahdollisella tasolla. Loukkaisin venäläisiä jos sanoisin muuta, hän toteaa.

Korhonen kertoo, että Yhtenäisen Venäjän puheenjohtaja ja duuman puhemies, Boris Gryzlov otti hänet syksyllä 2008 vastaan yhdessä duuman varapuhemiehen Gennadi Volkovin kanssa.

Mainos