Keskustan Antti Kaikkonen: Tavoitteena muodostaa mahdollisimman nopeasti uusi hallitus

Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman nopeasti uusi hallitus, toteaa keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen hallitustilanteesta.

– Perusteellisista, vakavalla mielellä käydyistä keskusteluista huolimatta edellytyksiä jatkaa entisenlaista yhteistyötä keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken hallituksessa ei tässä tilanteessa löytynyt, Antti Kaikkonen toteaa tiedotteessaan.

Hänen mukaansa keskustan eduskuntaryhmälle tärkeintä tässä tilanteessa on huolehtia maan asioiden vakaasta hoidosta.

– On ylläpidettävä aikaansaatua myönteistä talous- ja työllisyyskehitystä. On myös pidettävä huolta sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistuksen viemisestä maaliin ihmisten palvelujen turvaamiseksi.

– Tavoitteena on muodostaa Suomeen mahdollisimman nopeasti uusi, toimintakykyinen hallitus, toteaa Kaikkonen.

Mainos