– Kansalaisaloitteesta: Dieselautojen korkeahkon käyttövoimaveron perusteet ovat heikentyneet, kun dieselpolttoaineen hinta on noussut bensiinin tasolle, Antti Kaikkonen tviittaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja toteaa ymmärtävänsä aloitteen perusteluita.
– Oikea paikka ratkoa asiaa on kevään hallitusneuvotteluissa, hän sanoo.
Maanantaina julkaistun dieselveron poistamista vaativan kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut tiistaina aamulla jo liki 81 000 ihmistä. 50 000 allekirjoituksen raja ylittyi päivässä.
Aloitteen perustelujen mukaan käyttövoimaveron perusteena oleva käyttökustannusten tasaus enää toteudu bensiini- ja dieselpolttoainetta käyttävien autojen välillä.
Sekä kokoomuksesta että sinisistä on jo tullut tukea aloitteelle.
Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo totesi Twitterissä aloitteen kovien kannatuslukujen kertovan siitä, että autoilu on suomalaisille tärkeää.
– Esitys on otettava puolueissa vakavasti, Elo sanoi.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen vastasi Elolle olevansa samaa mieltä. Hänen mukaansa tilanne on ”oikaistava välittömästi”.
Kansalaisaloitteesta: Dieselautojen korkeahkon käyttövoimaveron perusteet ovat heikentyneet, kun dieselpolttoaineen hinta on noussut bensiinin tasolle.
Ymmärrän aloitteen perusteluita. Oikea paikka ratkoa asiaa on kevään hallitusneuvotteluissa. #diesel
— Antti Kaikkonen (@anttikaikkonen) November 13, 2018
Tämä politiikka vähän sellainen laji, että harvemmin ihan heti mahdollista. Tuohonkin aloitteeseen nimien keruu alkoi vasta eilen.
Uusiutuvista dieseliä on kyllä loistojuttu!
— Antti Kaikkonen (@anttikaikkonen) November 13, 2018
Oikein. Ei voi olla niin että #diesel on tolpalla #dieselvero’n jälkeen litrahinnalta kalliimpaa. Oikaistava välittömästi
— Timo Heinonen (@timoheinonen) November 13, 2018