Joukko keskustalaisia kansanedustajia kritisoi opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) korkeakoulutusvision valmistelua ”hajanaiseksi ja epäselväksi”, kerrotaan tiedotteessa.
Edustajat jättivät nipun tiukkoja kysymyksiä hallitukselle torstaina.
Kirjallisen kysymyksen ovat allekirjoittaneet keskustan kansanedustajat Olavi Ala-Nissilä, Ulla Parviainen, Pekka Puska, Marisanna Jarva, Aila Paloniemi sekä Sirkka-Liisa Anttila.
– Työtä ohjaavaan visiopaperiin kirjatut tavoitteet ovat kannatettavia, mutta niin laveita, etteivät ne määrittele uudistuksen suuntaa, toteaa kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Ala-Nissilä.
Edustajien allekirjoittamassa kysymyksessä vaaditaan vastauksia saavutettavan ja kattavan korkeakoulutuksen sekä tutkimustoiminnan turvaamisen keinoista sekä korkeakoulujen rahoitustarpeeseen sekä tulosohjaukseen.
Allekirjoittajat haluaisivat saada hallituksen korkeakoulujen kehittämisesityksen julkiseen ja poliittiseen keskusteluun.
Edustajat ovat myös huolissaan tulevaisuuden koulutustarpeiden täyttämisestä.
– Jo nyt on havaittavissa etenkin alueellisia ongelmia, kun avoimet työpaikat ja työttömät työntekijät eivät kohtaa eikä osaaminen aina vastaa tarvetta, sanotaan tiedotteessa.