Eduskunta aloitti maanantaina valtion ensi vuoden talousarvion eli budjetin käsittelyn valtiovarainvaliokunnan perjantaina hallituspuolueiden äänin hyväksymän mietinnön pohjalta.
Mietintöön jättämässään vastalauseessa keskusta muun muassa esittää tuloveroasteikon muuttamista siten, että 60 900 euroa ylittävien tulojen osalta vero olisi 31 prosenttia. Yli 90 000 euron ylittäviä vuosituloja keskusta verottaisi 34 ja yli 160 000 euron ylittäviä vuosituloja 36 prosentilla.
Hallituksen esityksessä – ja siis myös valiokunnan mietinnössä – alle 70 300 euron ansiotulojen veroprosentti on 21,50 ja sen ylittävältä osalta 29,75 aina 100 000 euroon saakka. Yli 100 000 euron tulojen veroprosentti on 31,75.
Keskustan mukaan sen ehdottama veroasteikko lisäisi ensi vuonna valtion tuloverokertymää 212 miljoonaa euroa hallituksen esitykseen verrattuna. Verkkouutisten saamaan asiantuntijalaskelman mukaan verotuotto kasvaisi 265 miljoonaa euroa.
Raju korotus 5000 euroa/kk ansaitsevien marginaaliveroon
Saman laskelman mukaan keskustan esitys nostaisi ylintä marginaali- eli rajaveroastetta neljällä prosenttiyksiköllä nykyisestä 58 prosentista 62 prosenttiin. Huomattavan suuri korotus marginaaliveroon tulisi 63 000 euron vuosituloilla – 8,5 prosenttiyksikköä.
Tämän vuoden veroasteikossa marginaalivero kyseisellä vuositulolla eli 5040 euron kuukausituloilla on 49,3 prosenttia. Keskustan ajama veroasteikko nostaisi marginaaliveron samalle tasolle 108 000 euroa vuodessa eli 8640 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan kanssa.
Marginaaliveroa maksetaan lisätuloista, tulivatpa ne sitten palkankorotuksista tai ylitöistä. Veronmaksajain viime viikolla julkistaman kansainvälisen verovertailun mukaan Suomen marginaaliveroprosentti on jo 26 400 euron vuosituloilla 8 prosenttiyksikköä muiden Euroopan maiden keskiarvoa korkeampi.
Vertailun mukaan hyvätuloisilla palkkatasoilla työntekijän veroprosentti on Suomessa 3-6,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Ero Euroopan ulkopuolisiin maihin kasvaa yli kymmeneen prosenttiyksikköön.