Keskustan kansanedustaja Mikko Savolan mukaan Venäjä on rikkonut räikeästi kansainvälistä oikeutta, Minskin sopimuksia ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin periaatteita.
– Separatistialueiden tunnustaminen vie pohjan pois Itä-Ukrainan konfliktin rauhanomaiselta ratkaisulta, Savola totesi pitämässään keskustan ryhmäpuheenvuorossa ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.
Keskusta tuomitsee voimakkaasti Venäjän yksipuoliset, Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta loukkaavat toimet.
– Kun kansainvälinen yhteisö rakentaa rauhaa, Venäjä käyttää voimapolitiikkaa. Kun neuvottelemme sopimuksia, Venäjä rikkoo niitä, Savola sanoi eduskunnassa.
Hänen mukaansa tapahtumien kulku on osoittanut, että Venäjää on arvioitava sen tekojen, ei sanojen perusteella.
– Kaikkeen on varauduttava. Ja toimittava tilanteen mukaisesti.
– Venäjän harkitun ja itse aiheuttaman pitkäkestoisen uhittelun ja voimannäytön tavoitteena on Euroopan turvallisuusjärjestyksen muuttaminen, Savola totesi.
Keskusta antaa tukensa Euroopan unionin yhteiselle pakotepolitiikalle. Pakotteita on oltava valmius myös kiristää lisää, mikäli tapahtumat sitä edellyttävät.
– Venäjän voimapolitiikkaa on varauduttava patoamaan YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden mahdollistamilla lisätoimilla, Savola sanoi.
Hänen mukaansa Ukrainalle annettava poliittinen, taloudellinen ja materiaalinen tuki vahvistaa Ukrainan puolustusta. Euroopan unionin, Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen yhteistyö on tässä avainroolissa.
– Suomi on tukenut taloudellisesti Ukrainaa. On tärkeää, että hallitus tarkastelee aktiivisesti myös muita tapoja lisätä tukeaan Ukrainalle.
– Kun kansakunta puolustaa itsenäisyyttään, on velvollisuutemme tukea. Tätä odottaisimme myös muilta, mikäli olisimme itse vastaavassa tilanteessa.