Onko maallamme malttia vaurastua? Urho Kaleva Kekkosen pamfletti vuodelta 1952 kummittelee edelleen keskustan talouspoliittisessa ajattelussa.
Keskustan talouspoliittinen linja on alkanut hahmottua vaihtoehtobudjetin julkistuksen, eduskuntakeskusteluiden sekä puheenjohtaja Juha Sipilän puheenvuorojen myötä. Linja nojaa siihen, että Suomen talouden perusrakenteet pidetään ennallaan: veroastetta ei haluta laskea ja uusi nousu rakennetaan valtiojohtoisesti.
Vaihtoehtobudjetin peruslinjana on tulonveron progression selvä kiristäminen yhdistettynä valtiovetoiseen uuteen kasvuun panostamiseen. Keskusta haluaisi kiristää verotusta kolmessa portaassa: yli 60 000 euroa vuodessa ansaitsevilta, yli 90 000 euroa ansaitsevilta sekä yli 160 000 euroa ansaitsevilta. Kevennyksiä olisi luvassa pienempituloisille ja etenkin pienyrittäjille yrittäjätulovähennyksen muodossa.
Uutta kasvua keskusta vauhdittaisi lisäämällä tukia yrityksille, kohdentamalla tukia erityisesti biotalouteen (eli uuteen metsätalouteen) ja perustamalla kasvurahaston. Sen kooksi on arvioitu 3–5 miljardia euroa, josta puolet tulisi valtion taseesta.
Tekohengitystä maaseudun yrityksille
Keskustan talouspolitiikan linja ei ole yllätys, sillä se nojaa keskustan yli 100-vuotiaaseen alkiolaiseen linjaan, jonka mukaan ”maaseudun vähäväkisten” asemaa pyritään parantamaan.
Juuri tästä oli kyse, kun keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kesällä sanoi Verkkouutisten haastattelussa, että Urho Kekkosen pamfletissaan esittämä ”idea siitä, että valtiovallalla voi olla aktiivinen rooli, kyllä pätee edelleen”. Kekkonen toisti pamfletissaan Santeri Alkion talouspoliittisen opin: vahva valtio huolehtii siitä, että töitä riittää myös syrjäseuduille. Tämä on keskustan kasvurahaston idea.
Jos eläisimme modernin globalisoituneen maailman ehdoilla, kasvun, yritysten, teollisuuden ja myös väestön annettaisiin keskittyä sinne, minne markkinat luonnostaan pyrkivät luomaan kasvua: suuriin asutuskeskuksiin, joihin koulutettu väki kerääntyy yliopistojen ympärille ja joissa infrastruktuuri sekä yhteydet ovat kunnossa.
Mitä kauemmas mennään osaamiskeskittymistä ja liikenteen solmukohdista, sen pienempi alueen tuottavuus on. Tuottavuus taas määrää markkinataloudessa puhtaasti sen, mikä palkanmaksukyky on.
Vallitsevalla kustannus- ja palkkatasolla työllistäminen on vaikeaa kaukana kasvukeskuksista. Siinä missä Kekkosen ajan kasvuohjelma perustui raskaan teollisuuden rakentamiseen paikkoihin, joihin markkinaehtoisesti ei olisi kannattanut tehtaita sijoittaa, keskustan tähän päivään päivitetty malli on ketterämpi.
Yritystukien ja kasvurahaston avulla pystytään edesauttamaan syrjäseuduilla heikommista kilpailuolosuhteista ponnistavien yritysten asemaa. Samaan tähtäävät pyrkimykset maakuntien infraprojektien vauhdittamiseksi.
Kekkosen konstit eivät enää toimi
Keskustan valtiovetoinen kasvulinja on vain variaatio sosialidemokratiasta. Siinä missä SDP on kokoomuksen tavoin ennen kaikkea kaupunkipuolue, joka haluaa rakentaa uuden nousun kasvukeskusten varaan, keskusta on edelleen sama maakuntien puolue kuin Kekkosen aikoihin.
Tämä on keskustan talouspoliittisen ajattelun suuri kuva: odotetaan menestyjien ja kasvun moottoreiden olevan solidaarisia maaseudun vähäväkisiä kohtaan. Ongelma on vain siinä, että solidaarisuus kaupunkilaisilta alkaa loppua.
Jos sijoittajat ovat valmiita ottamaan riskejä ja investoimaan tuottaviin yrityksiin, miksi siivu tuotosta pitäisi ohjata syrjäseuduille tuottamattomampiin investointeihin verojen kautta? Miksi korkeasti koulutettujen asiantuntija- tai esimiestehtävissä olevien uraihmisten pitäisi luovuttaa osa tuloistaan tehottomuuden tekohengitykseen?
Suomi ei ole enää samanlainen rahoituksellisesti ja tuotannollisesti suljettu talous kuin Kekkosen aikana. Kekkosen konstit eivät enää toimi vaan pitävät lähinnä huolta siitä, että Suomen talouden näivettymisen tie jatkuu.
Ainoa vaihtoehto näivettymisen tielle olisi vapauttaa markkinoita aidolle kilpailulle, missä vain ne yritykset pärjäävät, jotka kykenevät tuottamaan sellaisia palveluita ja tuotteita, mistä ihmiset kotimaassa ja ulkomailla ovat valmiita maksamaan pyydetyn hinnan.
Keskusta on ymmärtänyt retoriikan merkityksen politiikassa: valitse sanasi oikein, niin kaikki voivat tykätä sanomastasi. Keskusta puhuu yritysten tukemisesta, mutta tosiasiassa kyse on tuottamattomista tulonsiirroista maaseudulle. Aitoa yritysten tukemista ovat veronalennukset kaikille ja työllistämisen helpottaminen palkkajoustoin.
Kirjoittaja Sami Metelinen on Verkkouutisten ja Nykypäivän politiikan ja talouden toimittaja.