Keskusta tivaa laskelmia hallituksen sote-mallista

Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula tivaa laskelmia hallituksen sote-mallista. Tämä siksi, että keskustan mallin säästöjä on pidetty epärealistisina.

Juha Rehula viittaa tietoihin valtiovarainministeriön arviosta, jonka mukaan keskustan kotikunta-maakuntamallista saatavat säästöt sosiaali- ja terveyspalveluissa ovat epärealistiset.

Rehulan mukaan keskusta on arvioinut mallinsa taloudellisia vaikutuksia nykytilanteeseen verrattuna.

– Varovaistenkin arvioiden mukaan voidaan puhua noin kahden miljardin euron kustannushyödyistä, hän sanoo tiedotteessaan.

Rehulan mukaan laskelmat perustuvat puolueen käytettävissä oleviin asiantuntijoiden arviointeihin, käytännön esimerkkeihin pohjautuviin laskelmiin sekä laitoshoitopainotteisuuden muuttamisesta kotihoitopainotteiseksi.

Rehulan mukaan keskusta toivoo, että kotikunta-maakuntamalliamme tarkastellaan kriittisesti.

– Haluamme kehittää vaihtoehdostamme vieläkin paremman. Jotta rehellistä keskustelua voidaan käydä, opposition vaihtoehtoa tulee verrata hallituksen piiristä julkisuudessa oleviin esityksiin. Keskusta myös edellyttää, että valtiovarainministeriö tuo julkisuuteen opposition vaihtoehdon arvioinnissa käyttämät mittarit ja niistä seuraavien laskelmien perustelut, hän vaatii.

Rehula huomauttaa, että päätöksiä sote-uudistuksesta on tarkoitus tehdä muutaman päivän kuluttua hallituksen kehysriihessä, mutta vieläkään hallituksen omista esityksistä ei lupauksista ja eduskunnan vaatimuksista huolimatta ole ensimmäisiäkään vaikuttavuus- ja taloudellisia arviointeja.

Mainos