– Keskustan itselleen rakentaman imagon ja tekojen välillä on syvä ristiriita, Sampsa Kataja sanoo.
Keskustan budjettivaihtoehdossa yritysten yhteisöveroon tulisi hallituksen malliin nähden ensi vuodelle noin 400 miljoonan euron kiristys. Lisäksi keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on esittänyt yhteisöverokevennyksen nappaamista takaisin yrityksiltä osinkoveron vastaavana kiristyksenä.
Myöskään palkansaajia keskusta ei jättäisi rauhaan, kataja huomauttaa.
– Keskustan palkkaverotukseen kaavailemat isot kiristykset napsisivat palkansaajien taskuista valtiovarainministeriön vero-osaston arvion mukaan 265 miljoonaa euroa hallituksen mallia enemmän, mikä söisi yksityistä kulutusta ja kasvua.
Katajan mukaan keskustan malli tuntuukin olevan kansalaisten ja markkinaehtoisesti toimivien yritysten raju verottaminen ja näiden tulojen lätkiminen erilaisiin uusiin valtionyhtiöihin ja valtiontukiaisiin keskustan valitsemille bisneksille.
– Keskusta haluaa rahoittaa sähköverkko-, kaivos-, telakka-, ja turvebisneksensä kansalaisten ja yritysten kukkaroilla. Tätä kyllä ihmettelen, Kataja sanoo.
– Näyttää siltä, että Keskusta haluaa varmuuden vuoksi rokottaa niitä, joilla on mahdollisuus omalla, kovalla työllään päästä eteenpäin ja kenties menestyä Suomessa ja työllistääkin, Kataja kummeksuu.
Niin ikään hän ihmettelee keskustan vahvaa valtiovetoista, vanhan ajan tukiaispolitiikkaa.
– Puheenjohtaja Sipilän markkinamiehen kaavun alta paljastuukin (Urho) Kekkosen aikoja haikaileva valtiokapitalisti, Kataja sivaltaa.