Keskustan eduskuntaryhmä on tiedotteensa mukaan ”sääntöjensä perusteella antanut varoitukset Savo-Karjalan vaalipiiriä edustavalle kansanedustaja Hannu Hoskoselle ja Oulun vaalipiiriä edustavalle kansanedustaja Tuomas Kettuselle”.
Eduskuntaryhmä myös toteaa, että Hannu Hoskosen tehtävä eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtajana lakkaa.
– Seuraamusten syynä on eduskuntaryhmän sääntöjen rikkominen, tiedotteessa todetaan.
Hoskonen ja Kettunen äänestivät tiistaina täysistunnossa elpymispaketin hyväksymistä vastaan.