Keskusta peruisi yhteisöveron alennuksen

Antti Kaikkosen mielestä hallitus on tehnyt vääriä valintoja.
Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi valtiopäivien avauskeskustelussa, että Suomen hyvinvointia on liian pitkään ylläpidetty velkarahalla.

– Tämä tie alkaa olla kuljettu loppuun eikä tilanne ole oikeudenmukainen tuleville sukupolville.

Kaikkosen mukaan talous pitää saada kasvuun ja ”työtä pitää luoda” koko maahan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Hallituksella on vastuu, mutta toimet eivät ole olleet riittäviä. Vääriä valintojakin on valitettavasti tehty. Tarvitaan ripeää suunnanmuutosta, jotta saamme nostettua Suomen suosta. 

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaikkonen moitti hallitusta siitä, että Suomen velkaantumiskehityksen kääntäminen on hänen mukaansa jäänyt ”pahasti kesken”.

– Tälle työlle olisi nyt entistä enemmän selkänojaa, kun olemme päässeet sopuun velkajarrusta. Ryhdikästä olisi, että hallitus tarttuisi toimeen nyt kevään kehysriihessä, eikä koko nähtävissä olevaa taakkaa siirrettäisi seuraavien hallitusten niskaan, keskustan puheenjohtaja sanoi.

– Liikkeelle voisi lähteä perumalla velkaantumista lisäävän yhteisöveron alennuksen, jota hallitus kaavailee ensi vuodelle, hän jatkoi.

Muita keinoja Kaikkonen ei puheessaan ehdottanut, mutta hänen mukaansa ”tarvitaan toimia, joilla edistetään kasvua, yrittämistä ja työllisyyttä”.

– Vaikka säästöjäkään emme voi väistää, kestävin tie nousuun on kasvun tie.

Mainos