Keskusta haluaa korottaa yrittäjävähennystä.
– Keskusta haluaa jatkaa kotimaisen pk-yrittäjyyden tukemista korottamalla yrittäjävähennyksen viidestä prosentista 8–10 prosenttiin. Yrittäjävähennystä voisi saada jatkossa enintään 75 000 euron tuloihin saakka, totesi Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) Suomen Yrittäjien paneelissa perjantaina Helsingissä.
Yrittäjävähennystä on haukuttu ”apteekkarivähennykseksi”, joka kohdistuisi vain suurituloisiin. Tämä ei Sipilän mukaan pidä paikkaansa.
– Yrittäjävähennyksen saaneita pienyrittäjiä on noin 340[nbsp]000. Niistä 80 prosenttia tienaa vuodessa alle 55[nbsp]000 euroa. Suuri osa heistä on juuri niitä pienituloisia yrittäjiä, kuten fysioterapeutteja, jotka tekevät yksin töitä. Tällä verotuksen muutoksella pienyrittäjät tuodaan samaan asemaan osakeyhtiöiden kanssa ja luodaan pohjaa kasvulle ja työllisyydelle.
Keskusta haluaa pitää myös yrittäjien osinkoverotuksen ennallaan.
– Yrittäjän osinkoverotus ei kiristy, mikäli Keskusta on seuraavassa hallituksessa, vakuutti Sipilä.