Keskusta käy maatalousministerin kimppuun

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan keskusta on valmis mittauttamaan maa- ja metsätalousministerin luottamuksen eduskunnassa.

Kimmo Tiilikainen toteaa tiedotteessaan, että Suomen maatalouden kannattavuus on heikko.

– Kannattavuutta heikentävät myös EU:n ja Venäjän väliset pakotteet seuraamuksineen. Samaan aikaan Maaseutuvirasto on ilmoittanut, että viljelijöiden ensi vuoden tukien maksatus siirtyy osittain seuraavalle vuodelle.

Tiilikaisen mukaan keskustan eduskuntaryhmä ei hyväksy tukien maksatuksen siirtoa.

– Itse kunkin on saatava ajallaan palkka tehdystä työstä. Hallinto on viljelijöitä varten, eikä toisinpäin. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on ratkaisijan asemassa. Hän ei voi mennä tässä asiassa EU:n selän taakse. Ratkaisu on puhtaasti kansallisissa käsissä. hän sanoo.

Tiilikaisen mukaan keskustan eduskuntaryhmä on valmis mittauttamaan ministerin luottamuksen eduskunnassa, ellei ratkaisua ensi vuoden tukien maksatukseen oikeaan aikaan tule ensi tilassa.

Mainos