Keskusta: Kaiken päätöksenteon tähdättävä työpaikkojen lisäämiseen

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoo, ettei Suomella ole varaa menettää seuraavaa neljää vuotta.

”Huhtikuun eduskuntavaaleissa on kysymys siitä, paheneeko maan vakava tilanne ja jatkuuko sekava asioiden hoito vai aletaanko Suomea laittaa kuntoon”, Kimmo Tiilikainen sanoo.

Hänen mukaansa Suomi tarvitsee keskinäiselle luottamukselle rakentuvan hallituksen, jolla on näkemys maan tulevaisuudesta ja kykyä tehdä päätöksiä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tiilikaisen mukaan suomalaiset odottavat työtä, turvallisuutta ja uutta suuntaa.

”Suomen etu olisi, että uusi pääministeri saisi kansalta vahvan valtakirjan Suomen uudistamiseen.”

Tiilikainen kritisoi myös nykyistä päätöksentekoa. Hänen mukaansa siihen tarvitaan suunnanmuutos.

”Hallituskumppanit eivät saa kampittaa toisiaan minkä ehtivät Suomen selviytymisen, työllisyyden ja hyvinvoinnin kustannuksella”, hän toteaa.

Kimmo Tiilikainen listasi keskustan viisi tavoitetta Suomen kunnostamiseksi.

Keskustan tavoitteena on, että ”kodeissa voidaan hyvin ja hyvinvointierot kapenevat”. Lisäksi Suomesta tulisi tehdä osaamisen ja uusien oppimisympäristöjen kärkimaa ja ”julkisen sektorin johtamisen, byrokratian purkamisen, digitalisaation ja kokeilujen mallimaa”.

Keskusta haluaa myös, että Suomi muutetaan biotalouden, kiertotalouden ja kestävän kehityksen edelläkävijäksi ja että koko Suomeen luodaan 200 000 työpaikkaa lisää.

Keskustan tavoitteena on, että talous saadaan käännettyä kahden prosentin kasvu-uralle ja velaksi eläminen lopetetaan.

”Työttömyys on Suomen vakavin ongelma. Suomessa on lähes puoli miljoonaa ihmistä ilman työtä. Työttömyys on pahimmillaan kuuteentoista vuoteen. Kaiken päätöksenteon on tähdättävä siihen, että Suomeen saadaan lisää työpaikkoja”

Poimintoja videosisällöistämme

Tiilikainen muistutti myös, että investoinnit Suomeen ovat jäissä.

”Syy on investoijien mukaan poliittinen epävakaus ja kykenemättömyys uudistuksiin. Nämä syyt johtivat myös Suomen luottoluokituksen laskuun”, Tiilikainen sanoo.

Keskusta esittää yhteiskuntasopimusta, jossa hallitus, eduskunta, työmarkkina- ja yrittäjäjärjestöt sekä muut keskeiset toimijat sopivat ”taloutta kohentavista, Suomen kilpailukykyä parantavista ja työpaikkoja luovista uudistuksista”.

”Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet kahdesta tuloratkaisusta ja eläkeuudistuksesta. Tämä avaa mahdollisuuden myös laajempaan yhteistyöhön tulevaisuudessa. Tärkeintä on yhteinen sitoutuminen”, Tiilikainen sanoo.

Tulevaisuudessa isot uudistukset on Tiilikaisen mukaan tehtävä yhteistyössä.

”Jos sote-uudistus olisi alun alkaen valmisteltu parlamentaarisesti, uudistus olisi jo tehty”, hän toteaa.

”Valitettavasti hallitus käytti kolme vuotta ajaakseen päin seinää suurkuntahankkeella, jonka piti olla vaalikauden tärkein uudistus. Yhteistyöhön sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamiseksi päästiin liian myöhään ja aika loppui kesken.”

Keskusta sitoutuu saattamaan sote-uudistuksen loppuun. Tiilikaisen mukaan se on välttämätön Suomen talouden kunnostamiseksi.

Mainos