Keskuskauppakamarin mielestä kevennys pitäisi kohdentaa rajaveroasteisiin siten, että ylin rajaveroaste alenee 57 prosentista 50 prosenttiin.
Viimeaikaiset ansiotuloverotuksen muutokset ovat kiristäneet verotuksen progressiota entisestään.
– Kireä verotus ei kohdistu ainoastaan hyvätuloisiin, vaan rajaveroasteet ovat Suomessa korkeita jo matalilla tulotasoilla. Niiden alentaminen lisäisi kannustimia työn vastaanottoon ja lisätyön tekemiseen, toteaa Keskuskauppakamari.
Veronmaksajain Keskusliiton laskelmien mukaan jo 2 200 euroa kuukaudessa ansaitsevalla työntekijällä rajaveroaste nousee 45 prosenttiin ja 3 500 euroa kuukaudessa tienaavalla lisätulosta menee veroihin puolet.
– Alhaisempi työn verotus kannustaisi työntekoon ja tukisi työllisyysastetta. Samalla vahvistettaisiin ansiotuloverotuksen veropohjaa ja turvattaisiin yhteiskunnan rahoituspohjaa, sanoo verotuksesta vastaava johtaja Terhi Järvikare Keskuskauppakamarista.
Niin ikään ansiotuloverotuksen keventäminen lisäisi ostovoimaa, mikä olisi tärkeää kotimaisen kulutuksen kannalta. Kevyempi ansiotuloverotus parantaisi myös kannustimia kouluttautumiseen ja uralla etenemiseen sekä nostaisi tuottavuutta.
Keskuskauppakamari vaatii palauttamaan verojärjestelmään vakauden ja ennustettavuuden, jotta yritykset voivat suunnitella toimintaansa pitkäjänteisesti ja uskaltavat investoida.
– Viimeaikainen poukkoileva veropolitiikka on vaikeuttanut yritysten toiminnan suunnittelua. Epävarma toimintaympäristö haittaa päätöksentekoa, investointien tekemistä ja uuden liiketoiminnan aloittamista, Järvikare sanoi Keskuskauppakamarin Suuressa Veropäivässä keskiviikkona.