Keskuskauppakamarin Suuressa veropäivässä puhunut Ann-Mari Kemell totesi puheenvuorossaan myös, että ansiotuloverotuksen keventämistä on syytä jatkaa.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitusohjelmassa on Keskuskauppakamarin verotuksesta vastaavan johtajan Ann-Mari Kemellin mukaan monta hyvää verotuksen uudistamiseen liittyvää tavoitetta. Näistä keskeisimpiä ovat tuloverotuksen keventäminen ja yritysverotuksen pitäminen kilpailukykyisenä.
Erityisen myönteistä on se, että hallitus on tähän asti päättänyt noin miljardin kevennyksistä ansiotuloverotukseen, Kemell sanoi.
– On hyvä, että hallitus pitää valitusta linjasta kiinni. Ansiotuloverotus ja erityisesti verotuksen progressio on Suomessa edelleen kireää, joten tällä saralla on vielä tekemistä, hän totesi.
Kemell muistutti, että varsinkin keski- ja hyvätuloisten verotusta on kiristetty huomattavasti edellisten hallitusten aikana, mikä on jyrkentänyt progressiota entisestään. Seuraukset voivat näkyä esimerkiksi korkeasti koulutettujen suurempana muuttoliikkeenä.
Verotuksen kehittämistarpeita on Kemellin mukaan tarkasteltava myös laajemmin sen sijaan, että uudistuksia tehdään yksittäisissä palasissa. Näin voitaisiin paremmin varmistaa, että verotus tukee yritysten kasvuedellytyksiä ja kilpailukyvyn vahvistumista.
– Kansainväliset toimet veronkierron kitkemiseksi ovat vieneet viime aikoina huomion muulta yritysverotuksen kehittämiseltä. Esimerkiksi verotuksen ennakoitavuus on jäänyt keskustelussa jalkoihin. Verotus on keskeinen osa yritysten toimintaympäristöä, muistutti Kemell.
Hallitusohjelma näyttää Kemellin mukaan hyvän suunnan verotuksen kehittämiselle tässäkin suhteessa. Hallitusohjelmassa on linjattu, että verotuksen ennakoitavuudesta pidetään huolta sekä veropolitiikan että verotusmenettelyjen osalta.