Keskuskauppakamarin mukaan sote-uudistus on suuri mahdollisuus suomalaisille, Suomelle ja suomalaisille yrityksille. Kansalaiset voivat saada paremmat palvelut ja valtio saa kustannukset kuriin samaan aikaan, kun yritykset saavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.). totesi Keskuskauppakamarin sote-teesien julkistamistilaisuudessa tiistaina Helsingissä, että keskeinen kysymys on, mistä löytyvät ne muutosjohtajat, jotka kykenevät viemään määrätietoisesti muutoksen läpi omilla alueillaan.
Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajan Leena Linnainmaan mukaan uudistuksen mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää byrokratian purkua, toimintatapojen muutosta, uudenlaista johtamista sekä joustavia työn organisointimalleja. Jotta kustannukset pysyvät kurissa, yhteiskunta määrittää palvelulupauksen piiriin kuuluvat palvelut ja niistä palveluntuottajille maksettavat korvaukset.
Kauppakamarien sote-ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Esko Aho. Hänen mielestään uudistus on suuri mahdollisuus tuottaa sote-palvelut uudella tavalla.Teknologian kehitys mahdollistaa siirtymisen kokonaan uudenlaiseen toimintamalliin, ja nyt on hänen mukaansa tärkeää luoda visio ja miettiä, millaisilla kannusteilla siihen päästään.
Keskuskauppakamarin johtajan Ann-Mari Kemellin mukaan rahoituksen on oltava kannustavaa, jotta sote-uudistukselle asetetut tavoitteet saavutetaan. Rahoitus muodostuu useasta eri palasesta. Hallitus on tähän mennessä linjannut, että kansalaisilta rahoitus kerätään osana tuloveroa.