Keskuskauppakamari kehottaa luopumaan poliittisista nimityksistä kuntayhtiöiden hallituksiin

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa painottaa hallitusvalinnoissa osaamista puolueiden valtasuhteiden sijaan.

Kuntavaalien jälkeen monissa kunnissa uusitaan kuntayhtiöiden hallituskokoonpanoja. Perinteisesti paikat on jaettu poliittisten voimasuhteiden mukaan.

– Nimityksissä on huolehdittava valittavien henkilöiden riittävästä osaamisesta ja kokemuksesta. Sote-uudistuksessa on erittäin tärkeää, että tulevien maakuntien yhtiöihin nimitetään asiantuntevia hallituksia, Leena Linnainmaa toteaa.

Poliittisia voimasuhteita pitää kuntayhtiöiden hallituksissa yllä etenkin ns. puoluevero, eli se, että puolueiden nimeämät luottamushenkilöt maksavat osan luottamustoimen palkkiosta puolueelle.

– Puolueiden paikallistoimintaa rahoitetaan puolueveroilla, minkä vuoksi puolueet eivät ole halukkaita luopumaan käytännöstä. Käytäntö on kuitenkin erikoinen riippumattomuus- ja avoimuusnäkökulmasta, Linnainmaa sanoo.

Hänen mukaansa puolueverokäytännöstä on syytä luopua ainakin hallituspaikkojen osalta.

– Hallitusvalintojen ei tule perustua puolueiden valtasuhteisiin kunnassa, vaan osaamisen on ratkaistava. Erityisen tärkeää tämä on maakunnallisissa yhtiöissä. Sote-uudistuksen myötä maakuntien yhtiöt tarvitsevat asiantuntevat hallitukset, eikä hallituspaikkojen poliittinen läänitys takaa asiantuntemusta, sanoo Linnainmaa.

Kuntayhtiöiden johtamisessa puutteita

Linnainmaa painottaa kuntayhtiöiden toiminnan ammattimaisen johtamisen tärkeyttä erityisesti kuntien velkaantumisen vuoksi. Koko kuntasektorin velka on 32 miljardia euroa. Kuntien oman velkaantumisen lisäksi kuntien tytäryhtiöiden velka on kasvanut 18 miljardiin.

Kuluvan vuoden kesäkuusta lukien kuntayhtiön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhtiön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

– Ei olisi myöskään pahitteeksi kehittää ainakin suurempien kuntayhtiöiden hallinnointia avoimuuden osalta samaan suuntaan kuin pörssiyhtiöiden hallinnointikoodi edellyttää pörssiyhtiöiltä, Linnainmaa esittää.

Kuntayhtiöiden hallituskokoonpanoihin liittyvät haasteet näkyvät selvästi myös kauppakamareiden PK-hallitusbarometristä, johon vastasi helmikuussa 2017 lähes 1 200 yrityksen edustajaa eri puolilta Suomea. Vastaajien avoimissa kommenteissa näkyy, ettei poliittisin perustein valituilta jäseniltä välttämättä löydy riittävää osaamista.

Mainos