Keskuskauppakamari arvioi EU:n tavoitteille käyvän päinvastoin kuin on aikomus

Euroopan komissio on antanut ehdotuksen osakkeenomistajien oikeuksia koskevan direktiivin muuttamiseksi. Osana muutoksia EU on viemässä toimitusjohtajan palkitsemisen yhtiökokouksen päätettäväksi.

– Erityisesti pienille pörssiyhtiöille ehdotus merkitsee melkoista raportointitaakkaa. Pelkästään palkitsemisen osalta raportoitavia kohtia on direktiiviehdotuksessa kymmenittäin, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa.

Palkkioiden viemistä yhtiökokouksen päätettäväksi perustellaan muun muassa sillä, että se alentaisi palkitsemistasoa. Näin ei kuitenkaan Linnainmaan mukaan ole.

– Lukuisissa maissa palkitsemisasioita on 2000-luvulla ryhdytty viemään yhtiökokouksen päätettäväksi, ja muutoksen vaikutuksia on tutkittu useissa yliopistoissa. Tulos on selvä. Palkitsemisen vieminen yhtiökokouksen päätettäväksi ei alenna palkitsemistasoa. Itse asiassa palkkioiden yhtiökokouskäsittely saattaa jopa nostaa palkkioita, kertoo Linnainmaa.

Taustalla hän epäilee vaikuttavan sen, että viemällä palkitsemisen yhtiökokoukseen, johto saa palkkioille omistajien siunauksen. Kun päätös on osakkeenomistajien tekemä, ei hallitusta voida asettaa vastuuseen ylettömästä palkitsemisesta.

– Direktiiviehdotuksessa mainittu palkitsemiskaton julkistaminen merkitsisi käytännössä sitä, että uutta toimitusjohtajaa rekrytoitaessa tämä vaatisi korkeimman mahdollisen palkkion, kun hän tietäisi yhtiökokouksen antaneen siihen valtuuden, Linnainmaa toteaa.

Lähipiirikaupoille uusia muotovaatimuksia

Poimintoja videosisällöistämme

Komissio ehdottaa pörssiyhtiöille myös uusia muotovaatimuksia liiketoimille, joiden toisena osapuolena on yhtiön lähipiiriin kuuluva taho, kuten osittain omistettu yhtiö. Jos liiketoimen arvo ylittää viisi prosenttia yhtiön varoista, liiketoimi vaatisi yhtiökokouspäätöksen.

Raja-arvon laskennassa otetaan huomioon viimeisen 12 kuukauden aikana tehdyt liiketoimet. Yli prosentin raja-arvon yrittävät liiketoimet olisi julkistettava erikseen ja niistä olisi hankittava riippumaton asiantuntijalausunto.

Linnainmaan mielestä ehdotus on huolestuttava, sillä joillekin pörssiyhtiöille tavanomaisia liiketoimia joutuisi uusien byrokratiasäännösten piiriin.

– Jotkut pörssiyhtiöt tekevät esimerkiksi raaka-ainehankintoja osittain omistetuista yhtiöistä. On kohtuutonta, että tavanomaiseen liiketoimintaan kuuluva materiaalien hankinta pitäisi kierrättää yhtiökokouksen kautta, Linnainmaa arvioi.

Linnainmaan mielestä Suomen on direktiiviehdotuksen jatkoneuvotteluissa huolehdittava siitä, että pörssiyhtiöiden tavanomaiseen liiketoimintaan kuuluvat toimet voidaan hoitaa ilman raskaita ja kalliita ylimääräisiä yhtiökokouksia.

– Myös liikesalaisuuksia on kunnioitettava, eikä raaka-ainekauppojen tai muiden tavanomaisten yksittäisten liiketoimien hinnoittelu kuulu julkisuuteen. Lisäksi finanssiala on niin tarkkaan reguloitu ja valvottu jo nyt, että uusien raportointimenettelyjen luominen nykyisten päälle on tarpeetonta ja aiheuttaa turhia kustannuksia, Linnainmaa sanoo.

Mainos