Kesän jälkeen osakemarkkinoilla on hermoiltu

Sijoitusmarkkinoiden haasteet ovat kasvaneet merkittävästi kesän jälkeen, arvioi Säästöpankkiryhmä.

Sp-Varainhoidon johtaja Petteri Vaarnasen mukaan osakemarkkinoiden liikkeitä määritteli kesän aikana pitkälti Kreikan tilanteen kehittyminen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nyt viime aikoina saadut uutiset Kiinan suunnalta ovat lisänneet hermoilua sijoitusmarkkinoilla ja osakkeiden hinnoissa on nähty laskua. Yritysten tulokset ovat kuitenkin hyvällä tasolla ja meidän näkemyksemme on, että osakesijoitukset edelleen tarjoavat suhteellisesti parhaimman tuoton, Vaarnanen arvioi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kesän alussa nähty korkojen nousu pysähtyi ja korot ovat laskeneet kesän aikana.

– Odotuksemme on, että korot tulevat pysymään alhaisella tasolla loppuvuoden. Merkittävin muutos sijoitusmarkkinoilla on nähty kehittyvien markkinoiden osakkeissa ja koroissa ja erityisesti valuuttakursseissa on nähty merkittävää heikentymistä. Näkemyksemme on, että kehittyvien markkinoiden näkymät tulevat pysymään heikkoina ja riskit siltä osin suurina, Vaarnanen toteaa ryhmän tiedotteessa.

Mainos