Kesäkuun alkuun jopa 25 astetta lämpöä – kauanko sitä riittää?

Merkkejä myös tulevasta tavanomaista viileämmästä säästä on näkyvillä.

Forecan mukaan sää on lämpenemässä toukokuun päätteeksi ja kesäkuun aluksi.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen perusteella 31. toukokuuta alkavan viikon keskilämpötila on Suomessa 1–6 astetta tavanomaista lämpimämpi. Tulossa on korkeapainetta ja laajalti poutaista säätä.

– Uudessa ennusteessa tulevan korkeapaineen lämmittävät vaikutukset ovat aiempaa ennustetta selvemmät. Suomeen virtaa lämpimämpää ilmaa sunnuntaista 30. toukokuuta alkaen, tulossa on lämmintä kesäsäätä kesäkuun alkuun. Myös sateet jäävät korkeapaineen alla tavanomaista vähäisemmiksi, toteaa meteorologi Jenna Salminen Forecan sivuilla.

Hänen mukaansa lämpötilat kohoavat 31. toukokuuta alkavalla viikolla jo 20–25 asteeseen. Aurinkoa ja kumpupilviä nähdään laajalti.

Salminen huomauttaa, että Pohjois-Euroopassa olevan korkeapaineen ympärillä liikkuu kuitenkin myös sateita, joita saattaa ajoittain päästä Suomeenkin.

Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa touko–kesäkuun vaihteessa maan eteläosassa 16–20 astetta, maan keskiosassa 14–18 astetta ja pohjoisessa laajalti 10–16 astetta, pohjoisessa Lapissa paikoin 8–10 astetta.

Kauanko lämpö jatkuu?

Kuukausiennusteen mukaan 7. kesäkuuta alkavalla viikolla Suomen itäpuolelle Venäjälle on odotettavissa matalapainesäätä.

– Tämä voi tarkoittaa, että matalapaineet saattavat kiskoa Suomeen viileämpää ilmaa. Asetelma näkyy ennusteessa keskimääräistä kylmempänä tai lämpötiloiltaan keskimääräisenä viikkona meillä, Salminen sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Sademäärät ovat ennusteessa lähellä keskimääräisiä 7. kesäkuuta alkavalla viikolla.

Myös 14. kesäkuuta alkavalla viikolla Suomen yllä on merkkejä hieman tavanomaista viileämmästä säästä.

– Suomen suunnalla ehkä vahvistuu matalapainevoittoiseen taittava tilanne, joka edeltävällä viikolla on ollut jo maan itäpuolella Venäjällä. On mahdollista, että matalapaineiden länsipuolelta pääsee virtaamaan Suomeen viileää ilmaa pohjoisesta.

Sademäärät ovat ennusteen mukaan edelleen Suomessa laajalti lähellä keskimääräisiä.

Miltä näyttää juhannusviikko?

Juhannusviikkoa kohden ennusteen epävarmuus kasvaa entisestään.

– Islannin suunnalle on tässä vaiheessa keskittymässä mahdollisesti matalapainetta. Tämä mahdollistaisi, että Suomeen voi päästä nousemaan lämpimämpää ilmaa etelästä ja lännestä. Kuukausiennusteessa juhannusviikon keskilämpötilat näyttävät tässä vaiheessa laajalti keskimääräisiltä tai hieman tavanomaista lämpimämmiltä, mutta viikko on vielä arvoitus, Salminen toteaa.

Tämän hetken ennusteessa juhannusviikon sademäärät ovat lähellä ajankohdan keskimääräisiä sademääriä.

Mainos