Samuel Salmi toimi vuosituhannen alussa 17 vuoden ajan Oulun piispana. Hän oppi varsin pian, että yrittäessäsi rauhoitella ristiriitojen repiviä uskonryhmiä, jouduit itse epäillyksi ja kiistojen osapuoleksi. Vanha yöllinen nakkikioskineuvohan on, että älä mene riitapukareiden väliin, voit saada itse köniin.
Pohjoisessa kohtaavat luterilainen ”virallinen” kirkko, pohjalainen konservatiivinen herättäjähenki, joita riivaa halu olla omasta mielestään täsmälleen oikeaa mieltä naispappeudesta, kirkkokuntien yhteistyöstä, abortista, saamelaisten oikeuksista ja vaikkapa ympäristökysymyksistä. Rintamalinjat saattavat olla vuosisataisia tai syntyneet yhdessä hetkessä ihmisiä erottaviksi dogmeiksi.
Samuel Salmi kertoo työelämäkerrassaan, mitä on olla pappina rikkinäisessä sielunmaisemassa. Kun olet ilmaissut jossakin asiassa kantasi – jopa mahdollisimman maltillisesti – saatat huomata, että osa seurakuntaasi ja sen työntekijöistä lopettaa vuoropuhelun, ilmaisee vastustavat kantansa vaivihkaa vihjaillen. Ongelmien esille ottaminen vain kivettää tunnelmaa, mykkäkoulu lamauttaa yhteishengen.
Samuel Salmen omaelämäkerta ei ole tunnustuksellinen rukouskirja uskoville. Ei hartausloitsua vuoden jokaiselle aamulle, ei hurskasta kaikkea anteeksi antavaa hyminää eikä toisenkin oman posken iskijöille kääntävää. Hän vakuuttaa, ettei osoittele ketään sormella, mutta on hänenkin kerrottava oma tarinansa paikoin suorin sanoin.
Oulun hiippakunnan maallinen alue on valtaisa osa, liki puolet Suomesta. Siellä on käyty naispappeuden suhteen Salmen sanojen mukaan musta kausi, kun naisen alistettua asemaa uskonkunnissa on jääräpäisesti jatkettu. Lievästi ilmaistuna uskonnollisten aatosten diversiteetti on laveahko.
Uudistajana arvostettu ja halveksittu piispa joutui työssään kokemaan törmäyksiä. Kun hän monissa yhteyksissä leimautui uuden ajan suvaitsevaiseksi muutostyön toteuttajaksi, hänestä vastustajat saivat kuvan tiukkana päälle päsmärinä. Näin liberaalista uudistajasta muotoutui tiukkauskoisten silmissä suvaitsematon.
Tuossa on monen liberaalin kohtalo. Vastustaessaan vanhoillista asennemaailmaa, liberaalista tuleekin oikeassa oleva ja muita neuvova, syyttelevä päsmäri. Onneksi kirkko alkoi muuttua, Oulukin sai ensimmäiset naispappinsa – jopa kirkkoherrankin.
Monet papit ja piispat voivat olla taitureita kanssa käymisessä liki kaikkien kanssa. Pohjoista Suomea riivaaviin luontoa tuhoaviin hankkeisiin Samuel Salmi osaa olla vastustavalla kannalla. Kaivosteollisuus vähät piittaa aiheuttamastaan luontotuhosta. Kun Salmi asian ilmaisi Suomen Kuvalehden haastattelussa, KOP:n pääjohtaja Pertti Voutilainen (osaamiseltaan enemmänkin vain kaivosinsinööri) kävi päälle, yrittäen vaimentaa häiritsijän. Kaivostoiminnan etiikka jäi puimatta.
Voutilaisen jälkeen kirjassa otetaan esille poliitikko vasemmalta, oululainen Matti Ahde. Hän toimi Suomen ensimmäisenä ympäristöministerinä. Ja vaikka Ahde ja Salmi löysivätkin toisensa ympäristökysymyksissä, ei Oulussa Jeesus ollut vasemmalla saati kommunisti. Päin vastoin: kirja muistellessaan sosialistien hallinnassa ollutta ns. Repo-Radiota saa lestadiolaisessa nuoruudessa eläneen ex-piispan parahtamaan:
”Lukioaikana ja nuorella iälläni jouduin keskelle oman kirkkoni kriisiä. Tuo aika oli 1960-luvun loppua, jolloin kuohunta niin politiikassa kuin ylioppilasmaailmassa tunkeutui koteihin ja kirkkoihin… Kuuluihan kirkkoon peräti yli 90 prosenttia kansasta, ja jopa joulun aika tahdottiin suistaa raiteiltaan. Kristillisiä joululauluja sai esittää vain noin kaksi tuntia parhaimpaan juhla-aikaan… Niinpä laulettiin: ”Kerran tulee aika, jolloin siat tapetaan” tai ”jumalauta kakarat, kohta paukkuu pakarat, kun pukki kaapit tyhjentää”.
Paikoitellen ex-piispa käy myös itse kovin sanoin häntä vastassa olleiden julmaa kielenkäyttöä kohtaan. Naispappeus koettiin Luther-säätiön piirissä veriseksi vääryydeksi, lopun ajan merkiksi. Lainaillessaan vastustajiensa jyrkkiä mielipiteitä alkavat kirjoittajankin otsasuonet pullistua. Jo 40 vuotta sitten hyväksytty naispappeus on tänään herättänyt taas koventunutta vastustusta, jopa naisvihaa. Niinpä ristiriidat kytevät ja herättävät taas uutta eripuraa, johon yllättävän monet ovat halukkaita. Siitäkö se kirjan otsikko: ”Piispan synnit”?
Samuel Salmi: Piispan synnit. Toim. Leena Hirvonen. Atena 2026.