Hallitus päätti kehysriihessä leikata kehitysyhteistyövaroista 50-100 miljoonaa euroa vuosittain kehyskaudella 2015-2018. Tämä tarkoittaa pahimmillaan Suomen kehitysyhteistyövarojen putoamista jopa alle 0,5 prosenttiin bruttokansantulosta.
– Kehysriihipäätös oli odotettu jatko hallituksen aiemmalle leikkauslinjalle, joka on murentanut Suomen mahdollisuudet täyttää lupaus kehitysyhteistyövarojen nostamisesta 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta tavoitevuoteen 2015 mennessä. Tämänkertaisten leikkausten suuruus oli kuitenkin surullinen yllätys, sanoo Kepan toiminnanjohtaja Timo Lappalainen.
Hän sanoo, että laadukas kehitysyhteistyö lisää ihmisten mahdollisuuksia kohentaa itse elinolojaan
– Sillä voidaan myös tukea kehitysmaiden kykyä kerätä omaa rahoituspohjaa verotuloina ja edistää hyvää hallintoa ja demokratiaa. Tästä työstä leikkaaminen on hallitukselta vahva arvovalinta, jota emme voi hyväksyä, Lappalainen sanoo.
Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalien kehityskysymysten asiantuntijajärjestö.