Kenraali: En olisi uskonut, että Venäjän joukot ovat näin huonoja

Hylätyn sotilaskaluston määrän on katsottu kertovan asevoimien heikosta tilasta.
Väijytyksessä tuhoutunut Venäjän huoltoajoneuvo Ukrainassa. / Kyruer / Twitter
Väijytyksessä tuhoutunut Venäjän huoltoajoneuvo Ukrainassa. / Kyruer / Twitter

Venäläisten hyökkääjien kerrotaan vetäytyneen eteläisessä Ukrainassa sijaitsevan Mykolajivin liepeiltä takaisin kohti miehitettyä Hersonia. Useita hyökkääjän helikoptereita tuhoutui ilmaiskussa kaupungin lähellä sijaitsevaan lentotukikohtaan. Lisäksi kaksi Venäjän SU-30SM-hävittäjää ammuttiin alas Mustanmeren yllä.

Aiemmin Yhdysvaltain ulkoministeriössä työskennellyt Johns Hopkinsin yliopiston dekaani Eliot Cohen huomauttaa, että varovaistenkin arvioiden perusteella hyökkäykseen osallistuneiden joukkojen tappiot olisivat noin kymmenen prosenttia. Kuolleita ja haavoittuneita on todennäköisesti enemmän etulinjan yksiköissä verrattuna tukijoukkoihin.

– Tällaista osuutta pidetään tavallisesti raskaina tappioina. Ei ehkä tarpeeksi tekemään yksiköistä taisteluun kyvyttömiä, mutta lähellä sitä pistettä, Cohen sanoo New Lines -lehdelle.

Hylätyn sotilaskaluston määrän, viestintä- ja huolto-ongelmien sekä Ukrainan onnistuneiden vastahyökkäysten on arvioitu kertovan Venäjän asevoimien heikosta tilasta.

Yhdysvaltain Eurooppaan sijoitettuja joukkoja aiemmin komentanut kenraali evp. Mark Hertling sanoo, ettei itse yllättynyt ukrainalaisten taistelutahdosta. Hän työskenteli yli viisi vuotta maan sotilasjohdon kanssa Afganistanin kriisinhallintaoperaation yhteydessä.

– Olen seurannut Venäjän armeijan harjoituksia ja pistänyt merkille heikon johtamiskyvyn ja kenraalien korruption. Tiesin, etteivät he olleet kovin hyviä. Mutta en arvannut, että he osoittautuisivat aivan näin huonoiksi.

Sotasuunnitelman heikkoutena on ollut joukkojen hajottaminen liian suurelle maantieteelliselle alueelle. Virheitä ei ole korjattu helmikuun lopun jälkeen.

– Tämä kertoo poliittisen ja strategisen tason romahduksesta. Vladimir Putin vaatii vieläkin nopeaa voittoa, joka hänen olisi saavutettava ennen tappiolukujen vuotamista julkisuuteen, King’s College -yliopiston tutkija Mike Martin toteaa.

Mainos