Kenian turvallisuusviranomaiset kansanedustajien peukaloruuviin

Kenian korkeat turvallisuusviranomaiset joutuvat vastaamaan maan kansanedustajien kysymyksiin mahdollisista tiedustelun puutteista ja virheistä liittyen Westgaten ostoskeskuksen miehitykseen.

BBC:n mukaan parlamentin puolustuskomitean puheenjohtaja Ndung’u Gethenji korostaa kansalaisten tarvetta saada tietää ”turvallisuusjärjestelmän tarkat virheet”. Muun muassa Kenian kansallisen tiedustelupalvelun (NIS) johtaja Michael Gichangi joutuu vastaamaan komitean kysymyksiin vielä maanantain kuluessa.

Kenialaisten sanomalehtien mukaan NIS varoitti vuosi sitten al-Shababin jäseniksi epäiltyjen henkilöiden läsnäolosta Nairobissa. NIS:n mukaan suunnitteilla oli itsemurhaiskuja, muun muassa Westgaten ostoskeskukseen. Varoituksia tuli myös Israelista, sillä Westgate on osittain israelilaisomistuksessa.

Somalialaisen terroristijärjestö al-Shababin iskussa nairobilaiseen ostoskeskukseen kuoli 67 ja loukkaantui satoja ihmisiä. Maan Punaisen Ristin mukaan kadoksissa iskun jäljiltä on edelleen 38 henkeä.

Ostoskeskuksen miehitys alkoi 21. syyskuuta ja kesti neljä päivää. Kenian turvallisuusjoukot surmasivat viisi terroristia. Viranomaisten mukaan sen jälkeen 10 henkilöä on pidätetty.

Mainos