Muutos toteutetaan pääasiassa liiketoimintasiirtoina palvelutoimittajille.
– Uuden toimintamallin taustalla ovat Kemijoki Oy:n vähenevät investointitarpeet. Yhtiöllä on tarve sopeuttaa toimintaansa ja kustannustasoaan vastaamaan toimintaa tulevaisuudessa. Uudella toimintamallilla saavutamme arviolta 4–6 miljoonan euron vuosittaiset säästöt, Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Tuomas Timonen sanoo.
Suurin osa Kemijoki Oy:n nykyisestä henkilöstöstä siirtyy liikkeenluovutuksen perusteella vanhoina työntekijöinä, eli olemassa olevin työsuhteen ehdoin, uusien työnantajien palvelukseen. Syksyn aikana käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen seurauksena irtisanomisten määrä tarkentui ja laski 27–35 henkilöön.
Ensi vaiheessa toteutetaan omaisuudenhallinnan ja taloushallinnon liiketoiminnallisten kokonaisuuksien siirrot. Lisäksi osa yhtiön velvoitteiden toteuttamiseen liittyvistä tehtävistä siirretään tytäryhtiöön. Siirrot koskevat yhteensä noin 120 henkilöä.
Suurin osa toimenpiteistä, kuten henkilöstön siirtyminen sopimuskumppaneiden palvelukseen sekä irtisanomiset, on tarkoitus tehdä ensi vuoden maaliskuun alussa. Tuotantotoiminnan osalta selvitys toimintamallista tehdään vuoden 2014 aikana.
Irtisanottavien työllistymistä pyritään edistämään yhteistoimintamenettelyssä neuvotellulla tavoin. Heille pyritään löytämään työllistymisratkaisuja esimerkiksi palvelutoimittajan, työntekijän ja Kemijoki Oy:n välisissä erillisissä neuvotteluissa.
Kemijoki Oy on Suomen merkittävin vesivoiman tuottaja. Yhtiö omistaa 20 vesivoimalaitosta, joista 16 sijaitsee Kemijoen vesistöalueella, kaksi Lieksanjoessa ja kaksi Kymijoessa. Lisäksi se säännöstelee Lokan ja Porttipahdan tekojärviä sekä Kemijärveä ja Olkkajärveä.
Yhtiön Voimalaitosten kokonaisteho ylittää 1 100 MW. Vuonna 2012 yhtiön vesivoimalaitokset tuottivat sähköenergiaa yhteensä 5 037 gigawattituntia, mikä oli noin kolmannes kotimaisesta vesivoimalla tuotetusta sähköstä.