Kemianteollisuus: Liittoutumattomuus koetaan yrityksissä riskiksi

Kyselyn mukaan kemianteollisuuden yritykset Suomessa ovat sitoutuneet vahvasti talouspakotteisiin.
Vastanneista kemianteollisuuden yrityksistä 64 prosenttia on rajoittanut omaehtoisesti Venäjän-kauppaa tai yritystoimintaa Venäjällä. Ruplan arvo on romahtanut täydellisesti viime päivinä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Vastanneista kemianteollisuuden yrityksistä 64 prosenttia on rajoittanut omaehtoisesti Venäjän-kauppaa tai yritystoimintaa Venäjällä. Ruplan arvo on romahtanut täydellisesti viime päivinä. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Kemianteollisuus ry:n kyselyssä selvitettiin muun muassa, millaisia ongelmia raaka-aineiden saatavuudessa yrityksillä on, löytävätkö yritykset tuotteilleen uusia vientimarkkinoita Venäjän sijaan toisaalta ja sitä, pystytäänkö tähän asti Venäjältä tulleita tuotantopanoksia ostamaan muualta.

Kyselyssä selvitettiin myös yritysten kantoja pakotteisiin, Suomen liittoutumattomuuteen ja Nato-jäsenyyteen. Kyselyyn vastasi lähes sata toimitusjohtajaa. Kysely toteutettiin 10.–14.3.2022 välisenä aikana, noin kaksi viikkoa Venäjän Ukrainaan kohdistuvan sodan syttymisen jälkeen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyselyn tulosten mukaan sodalla ja Venäjä-pakotteilla on jo ollut lukuisia merkittäviä vaikutuksia kemianteollisuuden yritysten toimintaan. Uusia pakotteita ja Venäjän asettamia vastapakotteita otetaan käyttöön jatkuvasti.

Kyselyyn vastanneista yrityksistä 46 prosenttia ilmoitti käyvänsä kauppaa Venäjän kanssa. Vastanneista yrityksistä 64 prosenttia on rajoittanut omaehtoisesti Venäjän-kauppaa tai yritystoimintaa Venäjällä.

Ylivoimainen enemmistö kemianteollisuuden yrityksistä Suomessa näkee sodan aiheuttaman kansainvälisen kriisin vaikeuttaneen liiketoimintaa. Vastanneista yrityksistä 86 prosenttia arvioi kriisin vaikeuttavan liiketoimintaa vähintään jonkin verran.

Merkittävistä haitoista huolimatta suomalaisilla kemianteollisuuden yrityksillä on vankka tuki Venäjää vastaan asetetuille EU-pakotteille. Lähes 95 prosenttia vastanneista toimitusjohtajista pitää oikeana toimena EU:n asettamia pakotteita Venäjälle. Osa yrityksistä pystyy viemään tuotteita muualle, kun vienti Venäjälle on estynyt.

– Kemianteollisuus ry liittoperheineen tuomitsee jyrkästi Venäjän tekemän painostuksen ja sotilaallisen hyökkäyksen Ukrainaan. Jäsenyrityksemme puoltavat selvästi EU:n Venäjä-pakotteita, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Hänen mukaansa yli puolet jäsenyrityksistämme pitää Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta riskinä tulevaisuuden investointien kannalta.

– Kyselymme avoimissa vastauksissa yrityksiltämme tuli paljon tukea Suomen Nato-jäsenyydelle ja toiveita lisätä puolustusmäärärahoja. Jäsenyrityksemme ovat myös tehneet lahjoituksia Ukrainaan sodan uhreille.

– Kriisi on jo nyt yhdistänyt Euroopan unionia, ja se osaltaan voi nopeuttaa vihreää siirtymää ja hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamista. Nämä puolestaan tukevat maamme omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Nyt on tärkeää tiivistää yhteistyötä Suomen valtion ja elinkeinoelämän kesken erityisesti vihreän siirtymän osalta, sanoo Aalto.

Mainos