Neuvottelutulos on tehty ajanjaksolle 1.12.2017−30.11.2020, se koskee kemianteollisuudessa työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä. Sen piiriin kuuluu noin 8000 työntekijää.
Palkkoja korotetaan sopimuskaudella paikallisesti sovittavalla tavalla.
Mikäli palkankorotuksista ei päästä sopimukseen, korotetaan palkkoja 1.2.2018 alkaen 1,2 prosenttia yleiskorotuksella ja 0,4 prosenttia työnantajan kohdentamana paikallisena eränä sekä 1.2.2019 alkaen 1,0 prosenttia yleiskorotuksella ja 0,6 prosenttia työnantajan kohdentamana paikallisena eränä.
Johtaja Jyrki Hollmén Kemianteollisuus ry:stä toteaa, että sopimus edistää merkittävästi paikallista palkanmuodostusta.
– Työpaikoille annetaan toisaalta mahdollisuus, mutta myös vastuu mitoittaa ja kohdentaa palkankorotuksia yrityskohtaisten tarpeiden mukaan paikallisesti sopien, hän toteaa.
Voimaantulo edellyttää liittojen hallintojen hyväksyntää.