Kemianteollisuuden liikevaihto laski yhdeksän prosenttia

Hintojen lasku heikensi kemianteollisuuden liikevaihtoa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Kemianteollisuuden tuotanto pysyi tammi-maaliskuussa edellisvuoden tasolla, mutta liikevaihto laski 9 prosenttia. Kemianteollisuus ry:n mukaan hinnat laskivat kaikissa päätuoteryhmissä lukuun ottamatta kumi- ja muovituotteita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kemianteollisuuden vienti laski tammi-maaliskuussa vuodentakaisesta 14 prosenttia 2,2 miljardiin euroon. Laskua oli lähes kaikissa tuoteryhmissä, mutta suurinta se oli öljytuotteissa, joiden osuus kemianteollisuuden viennistä on noin kolmannes.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kemianteollisuus ry:n mukaan raakaöljyn hinta vaikuttaa merkittävästi öljytuotteiden hintoihin, ja öljyn hinnan kääntyminen nousuun tulee pienellä viiveellä nostamaan myös kemianteollisuuden vienti- ja liikevaihtolukuja.

– Kemianteollisuus on onnistunut säilyttämään tuotantotasonsa haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Kesäkuussa allekirjoitettu kilpailukykysopimus vie Suomea oikeaan suuntaan ja antaa omalta osaltaan mahdollisuuden kilpailukyvyn kehittämiselle, arvioi Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä tiedotteessaan.

Mainos