Kelasta poistuu aluehallinto

Aluehallinnon taso poistuu Kansaneläkelaitoksesta (Kela) ensi vuoden alusta. Jatkossa Kelan hallinto on kaksiportainen.

Kela muodostuu tällä hetkellä keskus-, alue-, ja paikallishallinnosta. Muutoksen myötä aluehallinnon taso poistuun. Hallituksen torstaina antaman lakiesityksen tavoitteena on tehostaa ja selkeyttää Kelan toimintaa.

Kelan aluehallintoon kuuluu tällä hetkellä kolme vakuutusaluetta, jotka ovat Etelä-Suomi, Länsi-Suomi sekä Itä- ja Pohjois-Suomi aluekeskuksineen. Aluekeskuksen tehtäviin kuuluu muun muassa asiakaspalvelun ja ratkaisutoiminnan tukeminen, jotka hoidetaan jatkossa keskus- ja paikallishallinnossa.

Muutoksen arvioidaan säästävän Kelan vuosittaisia henkilöstökustannuksia noin miljoona euroa. Organisaatiomuutos ei johda irtisanomisiin, vaan säästöt syntyvät eläkkeelle siirtymisistä.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina, ja se tulee voimaan 1.1.2015.

Mainos