Kelan pääjohtaja Ylellä: Toimeentulotukiruuhka jatkuu huhtikuuhun

Pääjohtaja Elli Aaltonen sanoi Ylen A-studiossa, että Kela saa toimeentulotukiruuhkansa purettua huhtikuussa.

Kelan tulisi tehdä toimeentulotukea koskevat ratkaisunsa seitsemän päivän kuluessa hakemuksen saapumisesta.

– Huhtikuussa olemme jo kauttaaltaan alle seitsemän vuorokauden käsittelyajoissa, Elli Aaltonen lupasi.

Hän kertoo, että koko maan keskiarvoinen käsittelyaika on tällä hetkellä 7,9 päivää. Tilanne kuitenkin vaihtelee, sillä eteläisessä Suomessa tukipäätöstä voi joutua odottamaan yli kymmenen päivää.

Kela on pyytänyt myös kuntien virkailijoita apuun hakemussuman purkamisessa. Muutamista kunnista on ehtinyt tulla tarjouksia. Hänen mukaansa ensi viikolla aiheesta on tarkoitus keskustella lisää kuntien kanssa.

Toimeentulotukihakemuksien käsittelyn työläys yllätti Aaltosen mukaan Kelan.

Mainos