Kelan maksamien etuuksien menojen arvioidaan kasvavan tänä vuonna 18,1 miljardiin euroon, kertoo Kelan taskutilasto 2026.
Kasvua tulee viime vuodesta noin 600 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 Kela maksoi etuuksia yhteensä 17,5 miljardia euroa.
Suurin kasvu kohdistuu Kelan arvion mukaan työttömyysetuuksiin. Niiden menojen arvioidaan nousevan tänä vuonna 2,4 miljardiin euroon. Summa on 322 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.
Myös opintoetuuksien menojen arvioidaan kasvavan selvästi. Kelan mukaan opintoetuuksiin kuluu tänä vuonna 252 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.
Kasvua odotetaan lisäksi perustoimeentulotuen, sairausvakuutusetuuksien ja kuntoutusetuuksien menoihin.
Yleisen asumistuen menojen arvioidaan sen sijaan laskevan. Kelan mukaan yleiseen asumistukeen kuluu tänä vuonna noin 1,05 miljardia euroa, mikä on 178 miljoonaa euroa vähemmän kuin viime vuonna.
Kelan taskutilasto kokoaa keskeiset tiedot Kelan maksamista etuuksista ja niiden saajista. Julkaisussa on taulukoita ja kuvioita etuuksien menoista, saajamääristä ja keskimääräisistä etuuksista. Mukana on myös arvioita ja ennusteita kuluvan vuoden kehityksestä.
Kelan mukaan taskutilasto on uudistettu aiempaa helppokäyttöisemmäksi. Julkaisun rakennetta on selkeytetty ja taulukoita yksinkertaistettu. Mukana on myös uutta sisältöä, kuten infograafeja ja lukunostoja.
Taskutilasto julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Laajempia tilastotietoja Kelan etuuksista julkaistaan aiheenmukaisissa vuositilastoissa ja Kelan tilastollisessa vuosikirjassa.