Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut työryhmän, jonka tavoitteena on Kelan tiedonsaantioikeuksien ja tiedonvaihdon lisääminen sosiaaliturvaetuuksien virheellisten maksujen ja väärinkäytösten vähentämiseksi.
Suurin osa liikamaksuista syntyy Kelan mukaan tahottomasti, eikä asiakas voi vaikuttaa niiden syntymiseen. Syynä voi olla esimerkiksi se, että asiakkaalle myönnetään takautuvasti etuus, joka vaikuttaa toiseen, jo aiemmin myönnettyyn etuuteen.
– Liikamaksuja, kuten myös etuuksien väärinkäytöksiä, voitaisiin ehkäistä nykyistä paremmalla tiedon liikkuvuudella ja tietojen ristiinkäytöllä, kun Kela jatkossa saisi suoraan toisilta viranomaisilta ajantasaiset tiedot esimerkiksi asiakkaan tuloihin liittyvistä muutoksista. Tämä olisi myös asiakkaan etu, sanoo Kelan lainsäädännön kehittämisjohtaja Auli Valli-Lintu tiedotteessa.
Työryhmän tehtävänä on myös selvittää pankki- ja maksutilien tietojen saamista nykyistä tehokkaammin Tullin ylläpitämän pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän kautta. Tällä hetkellä asiakas toimittaa tiedot itse Kelaan.
– Ymmärrämme, että aihe on herkkä. Kela haluaisi ne pankki- ja tilitiedot, jotka asiakkaan on jo nyt lain perusteella toimitettava ja joilla voidaan varmistaa päätöksen oikeellisuus. Tavoitteena ei ole laajentaa tiedonsaantioikeuksia yleisesti asiakkaan taloudelliseen tilanteeseen, vaan nopeuttaa ja helpottaa asiakkaan etuusprosessia ja varmistaa päätöksen oikeellisuus, Valli-Lintu sanoo.
Kela voi tällä hetkellä vastaanottaa tietoja muilta viranomaisilta, kuten Verohallinnolta tai Maahanmuuttovirastolta. Työryhmän on tarkoitus edistää sitä, että myös tietojen oma-aloitteinen luovutus Kelasta muille viranomaisille tulee mahdolliseksi.