”Kehysriihen viesti teknologiateollisuudelle kaksijakoinen”

Teknologiateollisuus jäi kaipaamaan päästökaupan täyttä kompensaatiota kehysriiheltä. Hyvää oli, että koulutus sekä tutkimus- ja kehittämistoiminta säästyivät leikkurilta.

Teknologiateollisuuden johtaja Sanna Rauhansalon mielessä kehysriihessä tehtiin odotettuja päätöksiä talouden tasapainottamiseksi.

– Odotin kuitenkin tukea orastavalle kasvulle, joten vajaaksi jäänyt päästökaupan kompensointi oli iso pettymys, hän toteaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Rauhansalo toteaa tiedotteessaan, että Teknologiateollisuus tähdensi ennen kehysriihtä, ettei lisäsäästöjä saa kohdistaa tutkimukseen ja kehitykseen eikä osaamiseen. Tämä toive toteutui.

– Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus on jatkossakin Suomessa kilpailijamaitamme enemmän yritysten varassa. Julkinen rahoitus, jolla sidotaan ennen kaikkea pk-yritykset kehittämään toimintaansa, säilyy alhaisella tasolla. Kilpailijamaamme karkaavat, Rauhansalo huolehtii.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mielestään yliopistojen profiloinnissa tarvitaan vahvaa kokonaisnäkemystä. Muutos ei synny alhaalta ylös, vaan se vaatii ohjausta koko järjestelmästä vastaavalta taholta.

– Ammatillisessa koulutuksessa on tärkeää suuntautua osaamiseen, jolle on kysyntää, ja sen määrittävät yritykset.

– Työllisyysasteen parantamiselle lasketaan iso osuus talouden tasapainottamisessa. Kilpailukykysopimus ei toteutuessaan vielä riitä siivittämään Suomen taloutta niihin kasvulukemiin, joita nyt tarvitaan, Rauhansalo painottaa.

Mainos