Kehitysyhteistyön asiantuntija- ja kattojärjestö Kepa aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Mahdolliset 25–35 henkilötyövuoden irtisanomiset koskevat Kepan Helsingin toimiston työntekijöitä sekä maatoimistojen lähetettyä henkilökuntaa.
Osa Kepan henkilöstöstä on kehitysmaista paikalta palkattuja. Neuvotteluja tullaan käymään lisäksi heidän kanssaan. Leikkaukset kohdennetaan koko Kepaan.
– Arvio on ylin mahdollinen henkilöstön vähennystarve eikä tarkoita suoraan irtisanottavien määrää. Olemme saaneet ulkoministeriöstä viestiä, että leikkaukset olisivat meidän osaltamme niin suuria, että joudumme käynnistämään yt-menettelyn. Tarkkoja lukuja emme voi kertoa, sillä niitä suojaa budjettisalaisuus, mutta kuten ministeriöstä on julkisuuteenkin kerrottu, ohjelmatukea saavia kansalaisjärjestöjä koskevat noin 30–40 prosentin leikkaukset, kertoo Kepan puheenjohtaja Elina Vuola tiedotteessaan.
Kepan mukaan kehitysyhteistyörahoituksen leikkaukset ovat ajaneet monet kansalaisjärjestöt vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, ja leikkaukset tulevat vaikuttamaan myös työllisyystilanteeseen. Kehitysyhteistyösektorilla ja järjestöissä työskentelee paljon suomalaisia asiantuntijoita ja alan osaajia.
– Olemme järkyttyneitä siitä, että leikkaukset toteutetaan täysimääräisinä heti ensi vuoden alusta. Tällaisella leikkauspolitiikalla on valtavia vaikutuksia kaikkein köyhimpien ihmisten elämään kehitysmaissa, mutta sillä on myös isoja työllisyysvaikutuksia kotimaassa. Teemme kuitenkin vielä töitä sen eteen, ettei hallitus toteuttaisi näin massiivisia leikkauksia kehitysyhteistyöhön ja järjestöihin ja että leikkausten porrastamisesta voitaisiin vielä neuvotella. Lopulliset päätökset tekee eduskunta syksyllä, Vuola toteaa.
Kepa on asiantuntijaorganisaatio ja kehitysyhteistyötä tekevien järjestöjen kattojärjestö, ja siihen kuuluu yli 300 järjestöä ympäri Suomea. Kepa tukee järjestöjä koulutuksella ja neuvonnalla niin, että niiden tekemä kehitysyhteistyö ja globaalikasvatus ovat mahdollisimman laadukkaita ja tuloksellisia. Asiantuntijaorganisaationa Kepa tuottaa päättäjille, järjestöille ja kansalaisille tietoa globaaleista ongelmista ja niiden vaikutuksista kehitysmaissa.