EU:n rahoittamassa TOBI-hankkeessa (Tools for Brain-Computer Interaction) kehitetään päälle puettavaa anturijärjestelmää, joka mahdollistaa erilaisten laitteiden tai esimerkiksi halvaantuneen raajan ohjaamisen aivoista mitattavien impulssien avulla, kertoo EU:n komissio tiedotteessaan.
Hankkeessa on kehitetty kolmentyyppistä vuorovaikutusta aivojen ja tietotekniikan välillä.
Ensimmäisessä käytetään ”elektrodipipoa”, joka lähettää tietokoneelle aivosignaaleja. Signaalien välityksellä ihminen pystyy etäohjaamaan tietokonetta, kirjoittamaan tekstiä ja selailemaan nettiä.
Toisessa koetyypissä potilaat pystyvät ohjaamaan ajatuksen voimalla pientä robottia, jossa on video-, ääni- ja esteentunnistustoiminnot. Robotin välityksellä potilas pystyy tekemään virtuaalisia kävelylenkkejä sairaalan alueella ja esimerkiksi ottamaan videoyhteyden ystäviinsä.
Kolmas kehityskohde on ohjelmistosovellus, joka auttaa potilasta hallitsemaan halvaantuneita raajojaan ajattelemalla niiden liikuttamista. Ohjelmisto tunnistaa potilaan aikeen liikuttaa esimerkiksi käsivarttaan. Tämä jälkeen aie muunnetaan elektroniikan avulla liikkeeksi.
Joissain tapauksissa potilas on intensiivisen harjoittelun ja kuntoutuksen avulla kyennyt säilyttämään hallintakyvyn elektronisten apulaitteiden poistamisenkin jälkeen.