Kristillisdemokraattien ryhmäpuheen välikysymyskeskustelussa eduskunnassa pitänyt Päivä Räsänen näkee hallituksen valmistelussa monia puutteita.
– Ennen päätöstä kuullaan kyllä asiantuntijoita ja tehdään kalliita selvityksiä. Lopullisen päätöksen pohjaksi valikoidaan kuitenkin ne selvitykset, jotka vahvistavat alkuperäistä ajatusta, hän toteaa.
Räsänen muistuttaa, että VR ja rataverkosto ovat suomalaisten yhteistä omaisuutta ja sitä koskevat päätökset täytyy tehdä harkiten ja kaikkia puolueita kuullen.
Hänen mukaansa kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä suhtautuu myönteisesti kilpailun lisäämiseen, mutta muistuttaa, että terveen kilpailun edellytys on, että asiakkaalla on aito mahdollisuus tehdä valintoja kilpailijoiden kesken.
– Näin ei hallituksen mallissa kävisi vaan yksityisille yrityksille annettaisiin alueellinen monopoliasema, Räsänen sanoo.
Kristillisdemokraattien mielestä rautateiden henkilöliikenne voidaan avata kilpailulle, jos se tuo todellista lisähyötyä.
– Uudistuksen tavoitteena pitää olla junavuorojen ja matkustajamäärien merkittävä kasvu, huomattavasti alemmat lipunhinnat, raideliikenteen osuuden kasvu ja pienemmät kokonaiskustannukset valtiolle. Näin ei kuitenkaan hallituksen omienkaan selvitysten mukaan tule käymään, mikäli heidän mallinsa toteutuu, Räsänen toteaa.
Räsänen nosti esille myös junaliikenteen nykyiset ongelmat, joihin tulisi puuttua. Merkittävin ongelma koskee rataverkoston korjausvelkaa ja tarpeellisten investointien viivästymistä.
– Koko maan junaliikenne saataisiin toimimaan paremmin, jos pääradan kolmas raide saataisiin vihdoin rakennettua. Toisiko hallituksen päätös lisää resursseja rataverkoston ylläpitoon ja parantamiseen? Ei toisi, Räsänen niittasi.